maanantai 8. maaliskuuta 2010

Pesä tyhjenemässä

Osa Kiran pennuista on siis lähtenyt maailmalle. Emma asustelee Sirpan ja Raimon silmäteränä Kannelmäessä. Ensimmäinen yö oli mennyt mukavasti. Lauantaina tuli viestiä, että ihan vähän oli tullut ikävä. No, onhan se ihan ymmärrettävää, kun tällaisesta hullunmyllystä lähtee vähän rauhallisempiin ympyröihin:) Haluamme toivotella Emmalle ja perheelle iloisia hetkiä yhdessä!

Kuvia ei ole tullut kummemmin otettua. Meidän kamera on ihan sellainen peruskamera, joten aivan toivontonta yrittää edes. Joko paistaa aurinko liian kirkkaasti (joo, ei haittaa!) tai sitten on hämärää. Kun ei pääse kovin lähelle kuvauskohdetta, kun se hyökkää kohti ja häipyy kuvsta:) Torsti lähti Piikkiöön. Perheeseen kuuluvat Noora, Jallu ja pikku-Fanni. Lisäksi nelijalkaisia ystäviä, Herkules -chihu ja kissat. Ihmisen lisäksi muita kaksijalkaisia.. kanoja:) Jos en ihan väärin muista, niin marsuja myös:) Kuvassa Fanni-tyttö ja Torsti.

Tähän perheeseen saattaa olla luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita:) Torsti oli ottanut heti parhaaksi kaveriksi nuorimman kissan. Kisu on melko saman ikäinen kuin meidän Simba. Varmastikin tuttua ja turvallista:) Myös tälle koko ihmis- ja eläinlaumalle antoisia hetkiä ja pitkää pinnaa toivottelemme.
Lieneekö vaarallista vai ei? Pennut antavat kyytiä öljykanisterin korkin avausrenkaalle. Nam!

Aadalla on keppi eikä hän pennuille sano yhtään mitään, vaikka vässykät tulivatkin apajille. Taisi olla aika pitkä kepukka, kun Kira on kiinni toisessa päässä. Raukan tissit roikkuu polvissa:(
Henna ja Katja olivat trimmanneet Zlatan. Omasta mielestäni on kyllä tosi nätti koira. Zlata ole läheskään äitinsä kokoinen, mikä on hyvä asia. Sain "reklamaation" trimmauksen yhteydessä. Henna ja Katja manasivat Zlatan piikkisuoraa ja hurjan karheaa karvaa. Pohjavilla on ehkä tulossa jälkitoimituksena, koska sitä ei ole nimeksikään.

Katjan perheeseen odotetaan skye-pentuetta pääsiäisen aikoihin. Siinäpä on Zlatalle sitten pieniä hoidettavaksi ja leikitettäväksi:)
Ensi viikonloppuna lähtee Iitu ja Aura? (tekonimi) omiin koteihinsa. Molemmilla on koirakavereita odottamassa.

Josko sitten taas palataan pikkuhiljaa normaaliin päiväjärjestykseen.. Tosin luultavasti meillä ei sellaista ole eikä varmaan tule olemaankaan. Mutta treenikentälle pitäisi päästä. Tosin Lakun emäntä Kati ja heidän koulutusohjaajansa Eija ovat sanoneet, että Inkoon eukko lähtee sitten vaikka kilon paloina:) Näin saattaa käydä, koska enää ei ole "tekosyitä" olla lähtemättä.

Kevään aikana olisi tarkoitus saada Roosa ilmoitettua luonnetestiin ja johonkin näyttelyyn. Lisäksi ohjelmassa olisi lonkkakuvausta. Roosa on kuvattu jo kertaalleen juuri vuoden täyttäneenä, mutta kuvia ei lähetetty lausuttavaksi. Toinen lonkka oli löysä. Tosin näin kauan ei pitänyt uutta kuvausta pitkittää.

Vähän outo fiilis, kun tietää, ettei pentuja ole tulossa vuosiin. Eihän se ikinä ole ollut ennenkään kirkossa kuulutettua, että uusia pentuja tulee. Mutta nyt se on ihan varmaa. Aada ja Kira saavat vanheta rauhassa. Tosin Kiran kuntouduttua lähdetään taas kerran tottistelemaan. Ehkei siitä tule mitään tulosta, mutta päänvaivaa koiralle ja varsinkin ohjaajalle on luvassa!

Me tytöt odotamme Sebua visiitille:) Nyt meni menot ristiin, kun itse olin yhdistyksen kokouksessa ja Sebu palvelijattarensa kanssa täällä Inkoossa. Olisi vähän sellainen fiilis, josko uuden pennun kanssa ottaisi ihan uudet opit käyttöön:) Mellu on menestyksekkäästi kanoja koulutellut, niin saisikohan tällaisen vanhan, tapoihinsa piintyneen koiran ohjaajan koulutettua uusiksi?

1 kommentti:

Mellu kirjoitti...

Kuules, kyllä vanha koirakin temppuja oppii ;) Joten eiköhän nyt yksi pinttynyt kouluttajakin opi uusia juttuja ;D

Pitää vaan olloa palkkio kohdallaan että motivaatiokin on kohdallaan... mikähän se palkkio voisi olla???