lauantai 25. elokuuta 2012

Elokuun höpinät:)

Olin tänään katsomassa Canidaen (Inkoon koirakerho) järjestämää vepe-koetta. Onnittelut kaikille tuloksen saaneille! Huikkasipa siinä ohimennen treenikaveri Sari, jotta eipä ole mitään päivityksiä laiteltu:) No, korjaan nyt tämän asian hetipaikalla, vaikka eipä meillä mitään ihmeempää olekaan tapahtunut.

Olin myös seuraamassa BH-koetta Inkoon kylällä, sekin Canidaen järjestämä koe. Hyvin oli koirat koulutettu, kaikki menivät kokeen läpi! Eikä se johtunut lepsusta tuomarista vaan koirat ihan oikeasti osasivat:)

Vickan on vepeillyt ja edistynyt huikein harppauksin. Mutta kyllä se taas pisti meikäläisen hakkaamaan päätä seinään. Ei suostunut rannassa ottamaan lelua suuhun! On se vaan kummallista, kun se ottaa pihalla ja metsässä suuhun ihan mitä tahansa tarjoaa. Muovinen limupullo lähtee mukaan yhtä helposti kun rakkain pehmolelu. Jotta treeniä, treeniä tämän asian kanssa.

Veneestähyppy ja uiminen sujuu jo mallikkaasti. Tosin Vickan ui edelleen liivit päällä. Saa nyt kehitellä uintitekniikkaa tämän kauden ja katsellaan sitten ensi kesänä, josko uimataito olisi karttunut sellaiseksi, ettei liiviä tarvitse käyttää.

Piun kanssa ollaan yhtä jälkeä vaille suoritettu etsijäkoirien jatkokurssin ensimmäinen setti. Sen jälkeen tulee neljän viikon tauko. Sitten vielä toiset neljä jälkeä ja loppukoe. Saapa nähdä, kuinka ohjaajan ja koiran rahkeet riittää:)

Piu on kyllä selvittänyt tosi hyvin kaikki jäljet. Viimeisin treeni oli sekahaju. eli kaulapanta oli ollut kahden koiran kaulassa. Mutta vain toinen koira ole kävellyt jäljen Piulle. "Tallessa" oleva koira näytettiin Piulle. Sen jälkeen annettiin haju ja Piun piti lähteä "etsimään" sitä toista koiraa. Lisähaasteena oli vielä se, että molemmat koirat olivat ulkoilleet samalla alueella joitain päiviä aiemmin. Maalikoiran jälki oli tuore, mutta osittain samoilla paikoilla, kun aiemmin kävellyt jäljet.

Olin melko varma, että Piu hajun saatuaan kipittelee sen tallessa olevan koiran luokse. Mutta ei, se ei edes katsonut sinne päin:) Kuitenkin selvästi Piu oli vähän hämmentynyt, jotta mitä ihmettä tässä nyt oikein halutaan. Haisteli kovasti ilmaa sillä suunnalla, missä jälki meni metsässä. Me olimme tiellä. Aikansa pähkäiltyään Piu sitten päätti kuitenkin lähteä tietä pitkin (vanhempi jälki) eteenpäin.

Välillä tarkisteli metsän suuntaan, jotta onko hajua. Ilmeisesti oli, koska hyvin määrätietoisena se jatkoi matkaa. Jälki oli tarkoituksella tehty niin, että Piulla on mahdollisuus seurata jälkeä tai oikaista ilmavainulla. Ja oikaisihan se. Maalikoira oli autossa, joten ilmaisu jäi vähän vaiheeseen. Yritin kehottaa Piuta jatkamaan matkaa, kun ei ilmaissut kunnolla, mutta se ei suostunut enää jatkamaan, joten tiesi, että siinä se "karkulainen" on. Ihan huikea suoritus!

Pennuille kuuluu hyvää! Ovat kasvaneet kovasti ja osa on aloittanut treenaamiset:) Rölli ja Uuno kävivät meillä vähän leikkimässä. Yritin ottaa kuvia, mutta eipä niistä kovin onnistuneita otoksia tullut.



Kaksi seuraavaa viikonloppua meneekin sitten näyttelyissä. Ensi viikolla Piu ja seuraavalla viikolla Kira-mummo käväisevät kehässä. Nyt täytyy muistaa ottaa Kiralle pallo mukaan, josko sitten käytös olisi hiukkasen parempaa. Se ei taida itse tietää olevansa veteraani-iässä ja pitäisi osata jo olla haluamatta sinne ja tänne.

Aada täytti jo yhdeksän vuotta. Selvästikin alkaa jo ikä vähän painaa:( Kun silmä vältää, niin lady lähtee omia aikojaan lenkiltä kotiin. Jaksaa kyllä kiertää metsälenkin muiden mukana omaan verkkaiseen tahtiinsa, vaikka ilmeisestikin mieluummin makoilisi kotona.

Siispä tälläiset syysterkut!

Ei kommentteja: