Pentukuulumisia

Aika vaan menee niin hurjaa vauthia, ettei perässä pysy. Pennut tulivat jo alkuviikosta kaksiviikkoisiksi. Ne kasvavat silmissä, joten puntarilla ne eivät ole käyneet. Pikkurääpäle näyttää selviävän hyvin, vaikka painaakin vielä alle 700 g. Muut huitelevat varmaan jo lähempänä puoltatoista, kahta kiloa.

Silmät ovat kaikilla auenneet ja kävelytreenit ovat hyvässä vauhdissa. Vickan jaksaa hoidella pentuja tosi hyvin. Mammaan uppoaa ruokaa ja vettä aivan uskomaton määrä. Tosin eiköhän nuo kymmenen mörssäriä ime sen ihan kuiviin.

Vickan lähtee mielellään lenkeille mukaan. Tosin tuo jalkoihin takertuva lumi ei ole pentuja ajatellen ollenkaan hyvä juttu. Täällä metsässä kun ei ole niitä aurattuja ulkoilureittejä:)

Kuvaaminen on ollut aika haasteellista, joten valtaosa kuvista on julkaisukelvottomia. Jos saakin sitten pennusta onnistuneen kuvan, niin sitten on kuvassa joku juuri Vickanin alustalta putsaama kakkakasa. Nuo ovat jo oppineet vääntämään tortut ilman emon avustusta.

Muutama kuva kuitenkin kuluneelta viikolta:)

 

Piun kanssa olemme taas aktivoituneet etsintätreenien suhteen:) Viikolla oli kolmen kilometrin jälki. Uskonpuute iski koiraan reilun puolentoista kilometrin jälkeen. Oli tuulta ja lumipyryä, tien molemmin puolin peltoa. Lisäksi vielä aura oli käynyt pyyhkäisemässä lumet pois.

Mietittiin sitten siinä Piun tuumaillessa, jotta mitä tehdään. Mennäänkö vaan eteenpäin, kunnes Piu taas hoksaa, että koira oikeasti on tiellä kulkenut vai tuodaanko maalikoira lähemmäksi, jotta saisi tuulen mukana vahvistusta, jotta koira tosiaan on siellä jossain.

Tulimme siihen tulokseen, että mennään eteenpäin ja "kerrotaan" Piulle, että kannattaa jatkaa vielä matkaa. No, se plokkasi sitten jonkun ajan kuluttua taas jäljen ja vei sitten loppujen lopuksi "perille".

Pohdimme sitten, että mistä ihmeestä tuollainen totaalinen lopetus oikein johtui. Se ei valeilmaissut, ei näyttänyt kysymysmerkiltä vaan lopetti tyystin. Tulimme siihen lopputulemaan, että olemme mokanneet. Mikä yllätys:) Piun jäljet ovat nyt viimeaikoina olleet reilusta kilometristä puoleentoista kilometriin. Se ehkä on syynä.

Vahingosta viisastuneena temme seuraavaksi lyhyen jäljen, sitten pitkän, lyhyen, vähän edellistä pitkää pidemmän jne. Yritämme näin, jos se nyt on jotenkin tullut siihen tulokseen, että puolitoista kilsaa on tultu ja sitten riittää.

Helppoahan tämä koiran opettaminen olisikin, jos niitä virheitä ei itse tekisi. Tämä tuli kyllä yllätyksenä sinänsä, koska Piu ajaa hyvin jälkeä maastosta ja kelistä riippumatta. Katsotaan, josko päästään kuitenkin taas eteenpäin tässä asiassa:)

PS. Pentusia on vielä vailla rakastavia omia ihmisä:)