keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kesän kynnyksellä

Meidän rakas mummokoira Kira Kirputin viettää tänään 9-vuotissyntymäpäiviään perhepiirissä:) Viimesyksyisen haudan partaalla käymisen jälkeen Kira on ihan loistokunnossa!

Vickanin pennut ovat jo viiden kuukauden ikäisiä! Aika rientää hurjaa vauhtia. Kaikki pennut ovat täyttäneet paikkansa perheissään. Ihan mahtavaa saada viestejä, kuinka ihana koira heillä onkaan:)

"Flinga"-tyttö odottaa Ruotsiin lähtöä vielä kotikonnuillaan. Kohta sekin päivä jo koittaa, että "pieni" lähtee suureen maailmaan.

Vepe-kausi on korkattu reilu viikko sitten. Hyi, vesi oli aivan jäätävän kylmää! Onneksi ei itse tarvinnut uida. Vickanilla oli hurja kiire veteen ja uimaan! Treenikaverit miettivät, josko olisin ottanut jonkun muun koiran mukaan:) Vickan oli niin täpinöissään ja riehakkaalla tuulella.



Kuvat: M. Forsell

 


Vickan harjoitteli viime kesän pelastusliivien kanssa. Nyt treenaamme ilman:) Pientä harjoitusta vaatii, jotta kunto kestää uida. Se ei vieläkään ui kovin "taloudellisesti", mutta huomattavasti paremmin, kuin viime kauden alussa.

Nyt keskitymme uimiseen ja esineen pitämiseen suussa myös uidessa. Vickan rakastaa kantaa kaikkea suussa, se ottaa heti minkä tahansa esineen, kun sitä sille tarjoan. Mutta vesi tuo "pienen" lisähaasteen. Nyt täytyy vielä kiittää Anne-apparia:) Vickan hänelle mielellään vie esineitä, joten ehkä edistymme tämän asian suhteen:)

Piun kanssa kävimme tekemässä kaksi vuorokautta vanhan jäljen etsintätreeneissä. Ei mennyt ihan kuin strömsössä, mutta maalikoira löytyi:) Piu on ilmeisen ohjaajaherkkä eikä puske väkisin päättämäänsä suuntaan. Kävi niin, että edessäme oli lähes pystysuora kallioseinä ja Piu kurvasi sinne. Ajattelin ääneen, että eihän nyt tuosta kukaan ole voinut kävellä. Piulla oli löysää liinaa, mutta jostain syystä se kääntyi kuitenkin takaisin. Jälkeenpäin selvisi, että koira oli oikeassa! Harmitti kyllä ihan vietävästi, koska jälki olisi ollut aivan nappisuoritus. Mutta tästä lähdetään kohti uusia vastoinkäymisiä:)

Lämpöisiä kesäpäiviä kaikille lukijoille!

Ei kommentteja: