maanantai 30. joulukuuta 2013

Mennyt vuosi

Ensimmäsieksi pentujen kuulumisia, jottei tarvitse koko höpötystä lukea:) Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, joten maitoa tuntuu riittävän. Pennut syövät ja nukkuvat. Hiljaista porukkaa. Piu hoitaa pentuja hienosti, makoilee vaan laatikossa vauvojensa kanssa.

Painot ovat nousseet kaikilla yli 100 g syntymästä. Ne kasvavat ja muuttuvat silmissä:)






 
Tämä vuosi 2013 alkoi Vickanin ensimmäisellä pentueella.  Kaikki ei mennyt putkeen tämän pentueen osalta, mutta näille vastoinkäymisille ei vaan mahda mitään. Mutta täytyy olla iloinen siitä, mitä on, Vickan ja sen jälkeläiset, jotka ovat täyttäneet paikkansa perheissään.

Elli ja Remu ovat pyörähtäneet näyttelyssä Vickanin pennuista hyvällä menestyksellä. Remu kantaa Juniorivoittajatitteliä:) Remu, Elli ja Ritza osallistuivat myös menestyksekkäästi festivaaliin. Siitä tuonnempana.

Omat koirat eivät ole juurikaan käyneet missään esiintymässä. No, Vickan ja Piu kävivät kohtuullisin tuloksin. Sellaiset koirat, kun kuvittelin niiden olevankin:)

Vickan treenaili ahkerasti vepeä koko kesän. Ei sitten kuitenkaan sove-koetta kokeiltu. Pientä hiontaa vaatii vielä tuo suussa pitäminen:) Sove-koetta saa yrittää vain kahdesti, joten ei uskalla huvikseen kokeilla, jos meinaa jatkaa vepen parissa.

Piu treenaili edelleen koiranetsintää. Kunhan pennut tuosta lähtevät ja kevät koittaa, yritämme tahkota lisää jälkiä Piun kanssa. Josko sitten joskus ihan viralliseksi etsijäksi tulisi:)

Vepen lisäksi kesästä jäi erityisesti mieleen Karjaan näyttely. Siellä sain esittää ensimmäistä kertaa virallisessa näyttelyssä Kennel Druzkaya -kasvattajaryhmän. Tuhannet kiitokset siitä teille, jotka kasvattejani tuotte näyttelyyn:)


Alli (D. Effektnaja) pärjäsi hienosti junnukehissä. Vsp, serti ja varaserti tulivat kesän kahdesta näyttelystä. Hienoa Alli ja Anne! Allin velipoika, Rölli kävi myös parissa näyttelyssä saaden molemmissa erin ja yhden sa:n. Kiitos, Heli, että saatiin Rölli näytille:)  Sisko ja sen veli kuvattiin hienoin tuloksin: Alli A/A ja 1/0, Rölli B/B ja 0/1.
Rölli & Heli ja Alli & Anne
Uuno (D. Ekstaz) kävi seitsemässä näyttelyssä, joita viidessä nappasi SA:n. Sertejä ja varasertejä tuli kaksi ja yksi ROP. Kiitos Katille, kun saan Uunoa esittää:)



Luulisin, että tähän mennessä huippuhetkeni kasvattajana on alla olevassa kuvassa:)

Venäjänmustaterrierifestivaalin paras kasvattajaryhmä, kennel Druzkaya! Voi sitä onnen tunteen määrää! Kuvassa Piu ja lapsensa Uuno, Rölli ja Alli sekä Torstin (D. Dinosavr) ja Vickanin lapset Remu, Elli ja Ritza. Uuno oli myös paras junioriuros. Ihan huippua! Kiitos teille, jotka olitte tulleet paikalle kasvattejani esittämään.

Joulukuussa oli kolme voittajanäyttelyä. Uuno (D. Ekstaz) oli kaikkina kolmena päivänä paikalla. Se voitti kolme kertaa luokkansa saaden SA:n. Helsingin Voittajassa PU3, Pohjoismaisen voittajassa ei paras uros -sijoitusta, mutta varaserti. Suomen Voittajassa sunnuntaina paras uros -kehässä oli kaksi kasvattiani Remu (D, Fint) ja Uuno (D. Ekstaz) ja kaksi venäläistä huippumenestyksekästä urosta.

Uuno oli PU3 saaden sertin ja Remu PU4 saaden varasertin. Remu on myös JV-13. Huikeaa, hienosti tehty Druzkaya -pojat!

Kuopion tytät, Liila (D. Dlya Tebya) ja Sara, ovat kovasti tehneet töitä tänä vuonna. He ovat suorittaneet BH:n ja koulutustunnuksen TK2:n sekä osallistuneet tokon SM-kilpailuihin. Liila on myös suorittanut luonnetestin hyvin tuloksin. Kasvattaja kiittää ja kumartaa!
Liila ja Sara
Kasvattien omistajia on myös palkittu omissa treeniryhmissään. Kati, Uunon ja Lakun omistaja on palkittu Palveluskoiraliiton hopeisella harrastusmerikillä. Onnea Kati!

Lohjan PaPeKo on palkinnut Meiran (D. Feskan omistaja/ohjaaja) Nuori edistynyt ohjaaja -palkinnolla. Lisäksi Meira on saanut Palveluskoiraliiton pronssisen harrastusmerkin. Onnea Meira!

Isot kiitokset kaikille kasvattien omistajille tästä vuodesta! On ollut ihanaa saada viestejä, kuvia ja tavata teitä trimmausten, reissujen, näyttelyiden yms. mukavan merkeissä sekä vaihtaa kuulumisia puhelimitse ja sähköpostitse!

Haluan toivottaa kaikille tutuille ja tuntemattomille lukijoille oikein hyvää uutta vuotta! Olkoon onni myötä!

2 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Nuo pienet nenuset huutavat pusuttamaan itseään =D

Loistavaa Uutta Vuotta koko Mossabackantien köörille!

Maritta kirjoitti...

Tervetuloa:)

Oikein hyvää uutta vuotta teille myös!