torstai 16. kesäkuuta 2016

Piinaviikot toistaiseksi takana

Vihdoin ja viimein tuli tarpeeksi päiviä astutuksesta, jotta päästiin Piun kanssa ultraan. Huh, aika on tuntunut ihan tavattoman pitkältä. Mutta kappas, luottolääkärimme Karin kertoi, että hän odotti jo viime viikolla meitä:) Joten ehkä tämä odottamisen tuska on ollut tarttuvaa sorttia.


Siinähän näkyy yksi masuasukki. Kolme saatiin näkyviin kerralla. Tyypit ovat eläinlääkärin mielestä "hassusti takana", joten käydään vielä ensi viikolla kurkkaamassa uudelleen. Josko olisivat järjestäytyneet ei niin hassusti:)

Ritza (D. Favoritka) nappasi Tammelan näyttelystä sertin ja oli VSP. Tuomarina Stefan Sinko. Jälleen leivottiin D-tiimiin uusi Suomen muotovalio! Onnea Ritza & taustajoukot!


Nyt sitten taas odottamaan ja jännittämään heinäkuun viimeistä viikkoa:) Pitää ihmisen olla kyllä vähän hullu, kun järjestää itsensä tällaiseen "ikuiseen" odottamiseen ja jännittämiseen. Viimeisellä tiineysviikolla menemme vielä Piun kanssa röntgeniin. Tiedämme sitten synnytyksen tullen, miten monta pikkumustaa sieltä pitäisi maailmaan putkahtaa.

Vepetreenit Vickanin kanssa on lähtenyt hienosti käyntiin. Ryhmän sanoin "Vickan on veperyhmämme tähti". No, ehkä, mutta haasteita kyllä riittää. Kokeisiin ollaan menossa ja viime kesäsän hukkuvan hakemisen ongelma on toivottavasti ratkaistu. Meidän ykköstulokset kaatuivat juurikin tuohon liikkeeseen. Odotuksen ja jännityksen täyteinen kesä siis luvassa!

1 kommentti:

Kirsti Pitkänen kirjoitti...

Uusia piinaviikkoja pukkaa. Miten niin "vähän " hullu ???
Onnea odotukseen, synnytykseen ja tuleville pennuille !