Kevättä ilmassa:)

On se vaan niin mahtavaa, kun iltaisin on valoa! Olen ilta- ja yöihminen, joten vuorokauteen tulee kummasti valon myötä lisää tunteja:)

Suomen Mustaterrierit ry:n kevätkokouksessa palkittiin vuoden 2012 menestyjiä. Meidän Kira-mummo oli Vuoden Veteraani 2012. Kira täyttää ihan kohta yhdeksän vuotta, eikä ikä tätä rouvaa näytä painavan. Tässä kuva viime kesältä, kun se kävi pokkaamassa ROP-veteraani -pystin ja varasertin näyttelystä.

Onnittelut kaikille palkituille taustajoukkoineen!

Pentujen kanssa päivät katoavat vaan jonnekin. Yllätys, yllätys, ne eivät enää nuku koko päivää:) Ne juoksevat rallia sisällä ja ulkona. Lämmin auringonpaiste kyllä kannustaa kovasti viettämään aikaa pihalla pentujen kanssa. Kakarat kulkevat parivaljakkoina polkuja pitkin pois pihapiiristä. Rohkeita ja reippaita kavereita nämä kyllä ovat.

Oudot alustatkaan eivät haittaa. Ne kiipeilevät kanien häkin päälle, kävelevät pulkkaan, seisovat lumilapion lavan päällä. Harmi, ettei ollut kamera tänään mukana, kun yksi kakara istui pulkassa. Kaveri oli menossa leikkimään, mutta etujalkojen ollessa pulkassa, se lähtikin liikkeelle. Toinen istuu pulkassa ja toinen sitten antoi vauhtia:) Oli se aika hassun näköistä!

Korvat lepattaen ne juoksevat takaisin, kun niitä huutelee. Kaikkea täytyy maistella ja suurimman kinoksen päälle on pakko kiivetä, tavalla tai toisella. Alastulot ovat ihan omaa luokkaansa:) Kuka yrittää juosta alas, kuka tulee kuperkeikkaa. Kun ei tuo motoriikka ihan vielä riitä "vuorikiipeilyyn".

Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa etsivät rakastavaa kotia:)

 

Kun pennut jäävät isojen tyttöjen kanssa kotiin, ne joutuvat "putkaan". Niillä on oma huone:) Osaavat kyllä aika äänekkäästi ilmoittaa, että huutava vääryys on sulkea heidät portin taakse. Kun apua ei tule, rauhoittuvat nopeasti nukkumaan.

Help, me halutaan jo omaan kotiin:)

Druzkaya Féja "Felli" on muuttanut Tammisaareen. Siellä on kaverina sekarotuinen kääpiökoira Cindy sekä kissaleidi.

Druzkaya Feska "Elli" meni naapurikuntaan Lohjalle. Silläkin on koirakaveri, ranskanbulla sekä naapurustossa mustat Laku ja Uuno.

Druzkaya Fint "Remu" muutti Vantaalle, Korsoon. Hänellä on kaverina ja opettajana jo 12-vuotias koiraherra.

Kaikki pennut ovat kotiutuneet hyvin ja uudet omistajat ovat olleet iloisia ja onnellisia uudesta perheenjäsenestä. Haluan toivottaa kaikkea hyvää ja onnea matkaan!

Piun kanssa ollaan tehty kahden kilometrin jälki. Se meni aivan loistavasti! Olin hyvin tyytyväinen, koska nyt tällä kertaa se ilman ihmeellisimpiä kiemuroita ymmärsi, että jälki voi olla pitkä:)

Nyt on vielä parin vuorokauden vanha jälki edessä. Sitten olemmekin aika lähellä mahdollisia etsintöihin valmistavia kursseja ja jälkiä. Mikäli Etsijäkoiraliiton hallitus katsoo, että me koirakkona olemme heidän mielestään sopiva pari varsinaisiin etsintöihin, niin sitten pääsemme jatkamaan ehkä jopa valmiiksi etsijäkoiraksi.

Vickanin kanssa aloittelemme vepeä, kunhan jäät lähtee:) Tai ehkä menemme uimahalliin harjoittelemaan, kun sellainen mahdollisuus koirakerholla on.

Kevään odotusta lukijoille!

Retkellä eläinlääkärissä

Maanantaina oli pentujen ehkä elämän jännittävin päivä. Pesue pakattiin autoon ja ajelimme puolen tunnin matkan eläinlääkäriin. Joku tyyppi protestoi hetken aikaa, mutta hiljeni nopeasti. Yhtään okennusta tai "sitä itteään" ei häkistä löytynyt, kun perille saavuttiin.

Pentuset käyttäytyivät eläinlääkärissä oikein mallikkaasti:) Laitettiin sirut niskaan, joten nyt pennut saivat nimensä, tytöt: Feja, Feska, Fialka ja Favoritka, pojat: Fint, Fakel ja Frant. Kaikilla nimillä on suomen kielellä merkitys:)

Pentuja on siis seitsemän. Kymmenen niitä syntyi. Reilun kolmen viikon iässä huomasin kolmen pennun silmien olevan jotenkin erilaiset. Sitä on vaikea kuvailla, mutta mitenkään silmiinpistävää eroa silmissä ei kuitenkaan muihin verrattuna ollut.

Kiikutin neljä pentua "omalle" eläinlääkärille. Nämä mielestäni erilaiset ja yhden ei-erilaisen verrokiksi. Lääkäri katsoi silmät ja kehotti kääntymään näiden kolmen kanssa silmälääkärin puoleen, koska hän näki linssin takana pisteen/tummentuman, joka sinne ei kuulu. Kaikilla kolmella tämä näkyi molemmissa silmissä:( Onneksi jo seuraavalle päivälle sain ajan silmäspesialistille.

Sinne mukaan lähti nämä kolme pentua ja taas yksi verrokki, eri pentu kuin edelliskerralla. Reissu oli todella raskas. Pentujen silmät tutkittiin hyvinkin tarkkaan. Näillä kolmella pennulla todettiin synnynnäinen/sikiöaikainen kehityshäiriö molemmissa silmissä:( Niillä oli liian pienet silmämunat, josta johtuen silmissä oli sikiöaikaiset verisuonijäänteet vielä jäljellä. Ne ovat kiinni silmän linssin kohdalla eli pennut olivat sokeita molemmista silmistään.

Koska kehityshäiriö oli todella vakava ja ennuste näkökyvyn palautumiseksi aivan olematon, päätin, että pentuset pääsevät pois kärsimästä. Surullinen ja raskas eläinlääkärireissu, mutta en nähnyt muuta vaihtoehtoa:(

Maanantaina olimme siis eläinlääkärintarkastuksessa. Pennut tutkittiin ja kaikki ovat terveitä ja hyvinvoivia koiran alkuja. Silmät myös tutkittiin ja niissä ei todettu olevan mitään muutoksia. Niissä ei näkynyt mitään pisteitä tai muitakaan muutoksia. Hyvä niin! Oli kyllä pelottavin pentutarkki ikinä!

Pennut ovat nyt siis seitsemän viikkoa ja voivat lähteä omiin koteihinsa. Tässä vielä muutama kuva tämän päivän ulkoilureissulta. Ei tullut kunnollisia kuvia, kun oli niin hieno ilma:)

Aika rientää

Aika on mennyt kyllä hurjaa kyytiä! Pennut tulevat ensi viikolla jo luovutusikään. Kovasti ovat touhukkaita kavereita. Ulos ollaan myös päästy, kun ei ole satanut lunta vaakatasossa tai ollut kovasti pakkasta. Maanantaina pennut saavat sirut ja viralliset nimet. F-pesueelle on jo nimet valittuna:)

Vickan käy satunnaisesti pentuja moikkaamassa. Kun pennut ovat huushollissa valtoimenaan, pennut moikkaavat ohimennen äitiään koitamalla vielä imutella maitoa. Sitä ei enää juurikaan tule, mutta yrittänyttä ei laiteta:) Nappulat maistuvat, sitä menee melkoinen määrä päivän mittaan.

Tässäpä tulee sitten kuvapläjäys menneiltä viikoilta. Pentuja ei tahdo saada kuvattua muuten, kun nukkuessa. Vauhti on sen verran vikkelää ja kuvaaja surkea.

Pentuja kovasti kiinnosti pahvilaatikko, joka on meidän kissojen "leikkimökki". Kyllähän kissan mentävästä aukosta yksi mustis helposti mahtuu sisälle:)

 Yritä sitten ottaa kuvia, kun on riehulit päällä:) Milloin kukakin roikkui kiinni kameran kantohihnassa tai miksikä tuota nyt kutsutaankaan. Tässä Elli näyttää mallia:)

Pennut ovat päässeet tepastelemaan koko huushollissa. Kissat katselevat kiipelypuustaan korvat vinossa ja hyvin närkästyneen näköisinä. Miettivät varmaan, että ei kai taas lisää pikkuhirviöitä.

Isot tytöt ovat suhtautuneet pentuihin hyvin. Vickan ei niitä kummemmin vahdi, joten muut tytöt saavat myös tutustua pentuihin. Kira ja Aada mummot eivät ole kovinkaan innoissaan. Murahtelevat, jos pennut tulevat lähelle. Nuo ei kyllä pieniä murinoita tunnu tottelevan.

Tänään yksi pentu yritti ihan väen väkisin tehdä Aadan kanssa tuttavuutta. Veti hännästä, parrasta ja jaloista. Aada murisi hiljakseen alkuun. Murina syveni ja koveni, näyttelipä se etuhampaitaankin, mutta siihen komentaminen sitten tyssäsi. Myöhemmin Aada nukkuin pöydän alla pentu kaulalla:)

Vickanin veli Haades (Gårdarikets Ecco) on käynyt terveystutkimuksissa. Lonkat ovat C/C ja kyynärät 0/0. Hyperuricosuriatestin tulos oli N/N eli hyperuricosuria free (ei kanna kyseisen sairauden geeniä). Hienoa!

Vielä olisi jokunen tyyppi vailla omia ihmisiä! Tervetuloa tutustumaan pieniin venäjänmustaterrierin alkuihin:)

Paparatsi kävi kylässä

Kiitos Jani & Sari! Yksi kaveri jäi kuvaamatta. Yhtä kuvaa en taas itse kelpuuttanut mukaan. Huono kamera ja todella huono kuvaaja kahdella tyypillä siis:) Ero näkyy, mutta on kuitenkin nyt kaikista pennuista ihan itsensä näköiset kuvat.

 

Pennut jaksavat jo jonkun aikaa touhuilla:) Painivat, juoksevat, haukkuvat, murisevat ja kävelevät ympäriinsä. Ne kuulevat, kun joku tulee huoneeseen, portti aina sen verran kolahtaa. Muutama pää nousee ylös. Jos niille höpöttelee, niin kaikki heräävät ja tulevat moikkaamaan.

Hampaat ovat jo puhjenneet. Mössöä menee kolmesti päivässä, vaihtelevalla menestyksellä. Yleensä aamupäiväpuuro kelpaa parhaiten. Mutta ihan parasta pöperöä on edelleen maito:) Kuten kuvasta saattaa huomata, niin baari alkaa olemaan ahdas.

Jos keli ei mene kovin kylmäksi, niin ensi viikolla lähdemme tutustumaan ulkoilmaan. En tiedä, kuinka onnistuu kymmenen kakaran paimentaminen, mutta tuskin ne kovin kauaksi ensimmäisillä ulkoilukerroilla arvaavat mennä. Ja mammakoira lähtee paimennusavuksi:)

Uusia makuja ja isompi asunto

Pennut ovat nyt kolmen viikon ikäisiä. Eilen koko jengi kävi puntarilla. Kaikki olivat tuplanneet painonsa kahdessa viikossa. Myös pikkuinen rääpäletyttö. Se ei paina vieläkään kiloa, mutta kasvaa omaan tahtiinsa ja kehittyy muiden mukana:)

Pennut ovat maistelleet kädestä kermaviili-jauhelihamössöä. Hyvin tuntui maistuvan. Aiemmin olen laittanut lautaselle ja siitä ovat saaneet syödä. Nyt kokeilin ensin antaa kädestä, jotta ymmärtävät mössön tarkoituksen:) Tänään ruoka menee jo lautaselle, jossa saavat sitten sotkea ja syödä.

Matolääkkeet on myös annettu. Se oli kyllä pentujen mielestä sangen puistattavan makuista:)

Muutama kuva yleisestä härdellistä, mikä pentulaatikossa vallitsee. Nyt pentulaatikon koko on tuplaantunut ja matala reuna on korotettu. Sieltä jo kaksi pentua oli päättänyt lähteä keskenään tutkimusretkelle:)

Pentukuulumisia

Aika vaan menee niin hurjaa vauthia, ettei perässä pysy. Pennut tulivat jo alkuviikosta kaksiviikkoisiksi. Ne kasvavat silmissä, joten puntarilla ne eivät ole käyneet. Pikkurääpäle näyttää selviävän hyvin, vaikka painaakin vielä alle 700 g. Muut huitelevat varmaan jo lähempänä puoltatoista, kahta kiloa.

Silmät ovat kaikilla auenneet ja kävelytreenit ovat hyvässä vauhdissa. Vickan jaksaa hoidella pentuja tosi hyvin. Mammaan uppoaa ruokaa ja vettä aivan uskomaton määrä. Tosin eiköhän nuo kymmenen mörssäriä ime sen ihan kuiviin.

Vickan lähtee mielellään lenkeille mukaan. Tosin tuo jalkoihin takertuva lumi ei ole pentuja ajatellen ollenkaan hyvä juttu. Täällä metsässä kun ei ole niitä aurattuja ulkoilureittejä:)

Kuvaaminen on ollut aika haasteellista, joten valtaosa kuvista on julkaisukelvottomia. Jos saakin sitten pennusta onnistuneen kuvan, niin sitten on kuvassa joku juuri Vickanin alustalta putsaama kakkakasa. Nuo ovat jo oppineet vääntämään tortut ilman emon avustusta.

Muutama kuva kuitenkin kuluneelta viikolta:)

 

Piun kanssa olemme taas aktivoituneet etsintätreenien suhteen:) Viikolla oli kolmen kilometrin jälki. Uskonpuute iski koiraan reilun puolentoista kilometrin jälkeen. Oli tuulta ja lumipyryä, tien molemmin puolin peltoa. Lisäksi vielä aura oli käynyt pyyhkäisemässä lumet pois.

Mietittiin sitten siinä Piun tuumaillessa, jotta mitä tehdään. Mennäänkö vaan eteenpäin, kunnes Piu taas hoksaa, että koira oikeasti on tiellä kulkenut vai tuodaanko maalikoira lähemmäksi, jotta saisi tuulen mukana vahvistusta, jotta koira tosiaan on siellä jossain.

Tulimme siihen tulokseen, että mennään eteenpäin ja "kerrotaan" Piulle, että kannattaa jatkaa vielä matkaa. No, se plokkasi sitten jonkun ajan kuluttua taas jäljen ja vei sitten loppujen lopuksi "perille".

Pohdimme sitten, että mistä ihmeestä tuollainen totaalinen lopetus oikein johtui. Se ei valeilmaissut, ei näyttänyt kysymysmerkiltä vaan lopetti tyystin. Tulimme siihen lopputulemaan, että olemme mokanneet. Mikä yllätys:) Piun jäljet ovat nyt viimeaikoina olleet reilusta kilometristä puoleentoista kilometriin. Se ehkä on syynä.

Vahingosta viisastuneena temme seuraavaksi lyhyen jäljen, sitten pitkän, lyhyen, vähän edellistä pitkää pidemmän jne. Yritämme näin, jos se nyt on jotenkin tullut siihen tulokseen, että puolitoista kilsaa on tultu ja sitten riittää.

Helppoahan tämä koiran opettaminen olisikin, jos niitä virheitä ei itse tekisi. Tämä tuli kyllä yllätyksenä sinänsä, koska Piu ajaa hyvin jälkeä maastosta ja kelistä riippumatta. Katsotaan, josko päästään kuitenkin taas eteenpäin tässä asiassa:)

PS. Pentusia on vielä vailla rakastavia omia ihmisä:)