tiistai 24. marraskuuta 2009

Mihin aika oikein katoaa?

Vuosi sitten näihin kellonaikoihin alkoi Kira olla hiukan, siis todellakin hiukan levoton. No, eipä muuta, kun unta kaaliin äkkiä.. No, aamulla kuuden maissa alkoikin sitten tapahtua:)

Paljon onnea yksivuotispäivänä Druzkaya B-pentue, Zlata, Seppo, Gini ja Sissi! Ihania tyyppejä kaikki, sekä koirat että omistajat:)

Kuvassa Kiran omia pentuja sekä pikkuruisia adoptiolapsia. Kira hoiti omien pentujensa lisäksi myös neljä toisen nartun pentua tosi hienosti. Kokoero oli huima, vaikka ikäeroa ei paljon ollut.


Vielä olisi pari, kolme viikkoa jännitystä jäljellä ennen kuin ultraan mennään. Kira on kyllä heittäytynyt ihan mahdottomaksi ahmatiksi. Hän tullaa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat saadakseen syötävää. Bravurina tuntuu olevan kiipeäminen kissan kiipeilypuuhun. Simban ruokakupit ovat toiseksi ylimmällä "hyllyllä". Eipä tarvitse montaa minuuttia olla poissa, kun kisun ruokakupit kiiltävät puhtaaksi nuoltuina. En voi ymmärtää, miten Kira sen tekee.. Kiipeilypuu on pystyssä ja kupit omilla paikoillaan. Taitava tyttö!


Laku sai uuden kotin Katin perheestä. Kaverina on riiseni-dalmismix Lola alias Möttö(nen). Laku onkin jo herättänyt pientä kateutta treenikavereissa mahtavalla kontaktillaan:) Pikkumies on myös päässyt ajamaan jälkeä. Kati on tehnyt reilun mittaisia jälkiä ja nenä on kuulemma ihan kone:) Katille perheineen sydämellinen kiitos, jotta Laku sai teiltä kodin. Vähän tuli heille äkkiä ja puskista uusi perheen jäsen:)


Muska on vielä hetken aikaa meidän ilona. Joulukuun alkupuolella hänen olisi tarkoitus muuttaa Helsinkiin.


Kaikilla pennuille on mennyt mukavasti ja kivasti tulee kuulumisia sähköpostitse ja puhelimitse. Kunpa kelit vähän kuivahtaisivat, niin voisi pentutreffejä alkaa suunnittelemaan. Tai ehkäpä vaikka Druzkaya-treffejä:)


Voittaja-näyttelyt lähenevät ja sinne olisi tarkoitus turistina suunnistaa. Koska en ole mikään aamuihminen, niin toivottavasti kehä ei ala ihan aamusta. Ehtisi täältä metsän keskeltä sitten ajoissa paikalle. Viime vuosi jäi väliin, mutta toivottavasti nyt jaksaisi raahautua paikalle. Hurja koiramäärä on ilmoitettu ja ohjelma kestää pitkälle iltaan.


Sitten odotellaan, ultraan menoa ja talven tuloa. Saisi nuo vesisateet jo loppua!

2 kommenttia:

kennel Sonrienten kirjoitti...

Zlata perheineen kiittää onnitteluista ja toivottaa pentue-sisaruksilleen myös hyvää syntymäpäivää!

Kiitos Maritta tästä ihanasta koiruudesta, joka on sulattanut meidän kaikkien sydämet :-)

Kira-mammalle leippoisaa odotusta ja talven odotusta

Maritta kirjoitti...

Kiitos, Katja, sanoistasi:)

Kiralle meni terveiset:) Zlata & sisarukset toivottavasti saavat puolisisaruksia.. Ei millään jaksa ultraa odotella..