sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Odottaa ei odota, toivoo alkamista, toivoo ettei alkaisi

Niin kai se menee, että koskaan ei suju, kuten toivoisi:) Kiralle olen odottanut juoksua, sitten toivonut, ettei vielä alkaisi.. Siis soutaa ja huopaa oma ajatus. No, mitään ei ole tehtävissä asian suhteen. Juoksu alkaa kun se on alkaakseen. Ja tietysti se alkoi!

Olen tässä sitten taas soutanut ja huovannut astuttamisen kanssa. Kiran aiemman pennut ovat todella mahtavia pakkauksia.. Ehkei kuitenkaan aina omistajiensa mielestä, koska ovat äitinsä tapaan kekseliäitä ja puuhakkaita tyyppejä. Sissi-neiti on ollut hyvin rauhallinen, mutta muilla sisaruksilla onkin sitten energiaa ja kekseliäisyyttä hänenkin edestä.

Päätös on tällä hetkellä se, että miehelään lähdemme parin viikon sisällä. Käydään viikon päästä ottamassa ensimmäisen proget ja sen mukaan mennään. Alek varmasti mielellään ottaa luokseen kylään jouksussa olevan rouvaskoiran:)

Jos kaikki menee hyvin, niin tammikuun puolen välin jälkeen alkaa penturalli. Jos pentuja nyt syntyy, niin sitten meille ei olekaan tulossa moneen vuoteen pentuja. Aadaa ei toista kertaa tulla käyttämään eikä Kiraa kolmatta kertaa. Roosan olen näillä näkymin jättämässä kokonaan käyttämättä jalostukseen. Kahdelta vanhemmalta lähtee kohdut, koska haluan pelata varman päälle ja välttää mahdolliset kohtutulehdukset.

Täytyy sanoa, että ahneella on kakkainen loppu. Ozzy-poika joutui menemään lääkärille, kun oli popsinut menemään hiekkaa ja soraa. Teki kakkaaminen sen verran kipeää, että päätti olla tekemättä tarpeitaan. Lääkäri oli rauhoittanut Ozzyn ja huuhdellut kiviä pois suolesta. Raukkaparka! Tsemppiä Johanna & co!

Helka-neiti on julkkis:) Lemmikki-lehdessä oli juttua koirien pureskelun tarpeesta. Pureskelemisen mallia kuvissa näytti Helka. Olihan se lehti pakko ostaa muistoksi:)

Viikko sitten Zaro-poika lähti appivanhempien tykö. Yhtään ei kaveri ole ikävöinyt:) Se on sopeutunut hyvin, vaikka olikin täällä laumassa aika kauan. Olemme muutaman kerran treffanneet, jotta sisarukset pääsevät riekkumaan. Voi ihme, että ne jaksaa juosta ja painia keskenään!


Kuvassa Luna ja "siskonsa" Demi
Hups, kuinkas sattuikaan, että kissan perässä pääsee hyppäämään sohvalle!

Aada tutustumassa Simbaan
Kissan ja koirien yhteiselo alkaa sujua jo ihan mallikaasti. Roosaa ja Aadaa ei juurikaan kissan touhuilut kiinnosta. Kira sen sijaan haluaisi kovasti leikkiä Simban kanssa. Lähietäisyydelle pääsee kyllä, kun menee rauhassa. Mutta rauhassa kohti meneminen on Kiralle aivan käsittämätön asia.. Kissa saa liikkua ihan rauhassa kun hiippailee hissukseen, mutta heti, jos vauhtia on enemmän tai Simba hyppää alas jostain, niin Kira havahtuu. Mutta ei Kira kuitenkaan kissaa mitenkään aja tai painosta. Jos kissa köllöttelee sohvalla, niin Kira haluaisi tökkiä kuonollaan, mutta antaa kuitenkin olla rauhassa, jos kissa siirtyy pois.
Aarteen ja Pimun jälkeläisistä on yksi koira (Sherannee's Cabernet) kuvattu ja lausuttu Kennelliitossa. Tuloksena lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Hienoa, onnittelut kasvattajalle ja omistajalle!
Nyt sitten odotellaan oikeaa astutusajankohtaa, joten mitään suunnitelmia ei kummemmin voi tehdä, kun ei tiedä, koska tulee lähtö. Messukeskuksen näyttelyyn voisi turistiksi lähteä, jos arvostelu ei ole heti aamusta. Täältä pääsisi niin näppärästi junalla, mutta nuo junat pysähtyvät näillä nurkilla vain muutaman kerran päivässä viikonloppuisin.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

....hmmm... mä niin tahtoisin oman palveluselukan....hmmm.... ;)Vaikka Veetille 0,5-vuotis lahjaks jos hankkis :)

-team iisalmi

Maritta kirjoitti...

Juu, Veeti varmasti haluaa puolivuotislahjaksi mustan, pehmeän ja pienen koiran:)

Tule hakemaan.. Tai voin jopa lähteä tuomaankin:) Heti? Ohjaaja sitten muokkaa mieleisensä palveluselukan;)