perjantai 13. huhtikuuta 2012

The nenä

On se vaan ihmeellinen kapistus, tuo koiran nenä ja sen hajuerittelykyky! Hämmästykseni ja kummastukseni johtuu siitä, että Piulle tehtiin jälleen etsintätreeni. Kiitos Lena, Päivi ja Gasti-käppänän:)

Gasti oli aamupäivällä kävellyt hoitotätinsä kanssa lenkin Inkoon keskustan liepeillä. Lähdimme sitten Piun kanssa illalla "etsimään" Gastia. Jälki oli siis laskujeni mukaan n. 10 tuntia vanha. Se kulki hiekkatietä, kävelytietä ja asfalttia pitkin. Risteyksiä oli monta:)

Nyt on kyllä vähän pakko hehkuttaa! Annoin Piulle hajun ja sitten mentiin:) Piu eteni määrätietoisesti ja suhteellisen hyvällä vauhdilla. Tiesin suunnilleen, mistä koira oli mennyt, mutta varma en ollut. Gastin omistaja kertoi, että hoitotäti oli kuljettanut Gastia oikealle, vasemmalle, oikealle jne. risteyksistä. En siis voinut olla varma käännöksistä.

Piu meni risteykset yllättävän hyvin! Se pysähtyi paikallensa tarkistamaan hajun suuntaa, mutta ei kuitenkaan poikennut risteyksissä poikkeaville teille, vaan jatkoi varmana matkaansa. Päivi oli jättänyt auton reitin varrelle ja jatkanut Gastin kanssa matkaa puolisen tuntia ennen, kuin aloitimme. Oli aika hauska nähdä, kun Piu "merkkasi" tien varrella seisovan auton. Totta kai, koska siitä tuli niin tuore etsittävän koiran haju.

Piu käveli vanhan hajun vietävänä ja yht'äkkiä se jotenkin "heräsi" ajatukesstaan, ryhdistäytyi hieman ja alkoi heiluttaa häntää. Mutta se ei kuitenkaan tarkastunt autoa vaan jatkoi matkaa.

Inkoon kylällä liikkui paljon koiria tuohon aikaan. Niitä tuli vastaan, poikkesi edestä tien yli jne. Yhtään kertaa Piu ei kuitenkaan siirtynyt väärälle jäljelle tai edes tarkastanut, jotta mikä siellä meni. Se eteni hyvin keskittyneen oloisena vaan Gastin hajun perusteella.

No, löydettiin sitten "maalikoira" Inkoon kirkolta:)) Olin kyllä haljeta ilosta ja ylpeydestä, kun Piu teki ihan täydellisen suorituksen! Hienoa! Niin, ottaen vielä huomioon, että hormoonit saattaisivat sekoittaa nupin ihan huolella, onhan sillä ollut juuri juoksu ja vielä astutettukin:)

Nyt Piu on suorittanut kaikki jäljet, jotka jatkokurssille pääsemiseksi vaaditaan. Eli mahdollisen mammaloman jälkeen kirsu kohti uusia haasteita!

Ultraan on jo varattu aika. Sitä sitten odotellaan ja jännitetään vielä kaksi viikkoa:)

Torsti kävi trimmissä, saatiin kuvakin otettua pitkästä aikaa:)

Ihanaa, nyt on kevät! Ihan huippua! Toivottavasti lumet häipyvät ja nopeasti! Meidän talon ympärillä on vielä kunnon kinokset. Ei pääse vielä terassille kahville:( Mutta yöpakkasten häivyttyä on alettava lapiohommiin ja levitettävä lumet pitkin pihaa, jotta häipyisivät nopeammin:)

Mukavaa kevätkura-aikaa kaikille;)

Ei kommentteja: