tiistai 2. elokuuta 2011

Pori KV

Viikonloppuna oli Porin KV-näyttely. Torsti (Druzkaya Dinosavr) oli kehässä. Tällä kertaa ERI ja NUK1. Tuomari kehui kovasti koiraa ja arvostelu oli jälleen ihan mahtava:) Sertiä ei tipahtanut plakkariin, koska, ylläri, pylläri, Torstilta puuttuu vielä massa. Ehkä sitä on sitten vuoden-parin kuluttua:)) Onnittelut Olgalle ja Solille!


Pakko vielä jakaa tämä kuva teidän kanssa:) Voiko enää sisarukset enemmän olla samannäköisiä? Tosin toinen on juuri trimmattu ja toinen ei... Naurettiin kyllä näitä kaveruksia, kun tuossa pihalla rinnatusten löntystelivät menemään. Torsti on tietysti Piuta kookkaampi, mutta muuten niin hauskasti samanlaisia, askeleet, hännän asento ja koko olemus, kuin olisi ollut peili välissä.


Piun kanssa ollaan muutamia kertoja käyty etsintätreeneissä. Ne ovat kyllä menneet tosi hyvin. Vilkkaalta parkkipaikalta lähti viimeksi "karkulainen" liikkeelle ja kulki sekä asfalttia eittä hiekkatietä pitkin. Lähtiessämme jäljelle, meidän viereen hurahti lauma pärinäpoikia mopoinensa ja hälisevää nuorisoa. Piu ei häiriintynyt lainkaan. Ei edes vilkaissut kyseiseen porukkaan vaan työskenteli keskittyneesti.

Vickanin kanssa ollaan taas verestelty hakujuttuja. Kivasti nekin ovat sujuneet, vaikka alkuun neiti oli sitä mieltä, että metsässä ei kuulu olla ihmisiä. Nyt lähtee innokkaasti ja menee empimättä maalimiehelle syömään.

Nyt pitäisi ottaa itseään taas niskasta kiinni ja aloittaa tottistelut. Nämä helteet kyllä on meikäläiselle ollut sellaista tuskaa, ettei saa aikaiseksi yhtään mitään. Tekosyy sekin, mutta omasta mielestäni hyvä sellainen:))