lauantai 26. syyskuuta 2009

Pennuilla menee hienosti omissa kodeissa

Yllättäen syyskuu on jo lopuillaan. Kyllä aika on taas mennyt nopeasti! Ensi viikolla aloitan pentukurssin vetämisen Espoossa. Ihan mielenkiintoista pitkästä aikaa lähteä koulutuspuuhiin:)

Kaksi vässykkää majailee vielä synnynkodissaan. Toivottavasti he myös löytävät omat ihmiset! Pennut ovat reippaita ja rohkeita. Lähtevät mukaan metsälenkeille, viihtyvät ulkona keskenään puuhastellen, ovat melkein jo sisäsiistejäkin:) Hurja ero on motoorisessä kehityksessä kesä- ja talvipennuilla!

Olen NIIN onnellinen viesteistä, joita jo omiin koteihin menneiden pentujen omistajat ovat minulle lähettäneet. Iso kiitos teille kaikille kuvista ja kuulumisista!

"Aramis" on Espoossa Sissi-neidin (Kiran tytär) ja Retu-käppänän laumassa. Sissi hoitaa vauvaa ihan täysillä:)

Koirat painivat ja peuhaavat pihalla. Sissi on löytänyt ihan uuden vaihteen.. Taitaa pentu viedä isompaansa leikkimään:)

Sissi on ollut sangen helppo tyyppi, hengailija. Nyt on Tuulalla ja Sepolla varmaan jonkinasteista haastetta elämässä. Talossa ei taida kummemmin enää olla rauhallista;)


"Luna" on aika energinen pakkaus. Omistajan mukaan virtaa riittää:) Hihnakävelyharjoitukset
ovat tuottaneet tulosta ja lenkit sujuvat ilman itse itsensä taluttamista.

Perro-rouva näyttää edelleen hapanta naamaa pennulle, mutta on pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, ettei se taida mihinkään häipyä:) Näin on ollut silloinkin, kun aiempi musta tuli pentuna taloon.




"Helka" on tutustunut Hangon hiekkarantoihin:) Tyttö on sopeutunut hienosti. Kuten sisaruksillekin, hänelle myös ruoka maistuu. Vappu-border on jo sulattanut uuden tulokaan. Ensimmäinen painileikki on jo takana:)
Helka on harakka.. Hän keräilee kaikkea mahdollista irtainta tavaraa omaan petiin. Yön aikana sinne löytää tiensä myös sohvatyynyt. Leidi sitten loikoilee pehmustetussa vuoteessaan pää tyynyllä.
Pentu aloittaa koulun käynnin ensi viikolla:) Rohkeasti ja reippaasti Helka on suhtaututun uusiin asioihin. Helka on kuulemma varastanut omistajiensa sydämen täysin:) Huippua!




















"Ozzy" on kotiutunut hienosti:) Hän viihtyy ulkona ja haluaa jäädä ulos nurmikolle koisaamaan:)

Luoksetuloa harjoitellaan, kun kaveri tykkäisi mieluummin viettää aikaa yksin pihanurmella köllien kuin kuunnella luoksetulokutsuja. Mutta uskon, että Johanna & kumppanit hoitavat homman kotiin:) Eiköhän näiden mustien kanssa noin tyypillisesti selviä helpommalla kuin riisenin kanssa. Näistä Johannalla onkin paljon kokemusta:)

Ozzy kulkee remmissä jo mallikkaasti ja keskustan kävelyretket ovat niin mukavia, kun on paljon ihmisiä, joille voi heilutella häntää tai häntä heiluttaa koiraa.. Metsälenkillä hypitään, pompitaan ja kiipeillään. Rohkeasti ja reippaasti Ozzy kulkee kohti uusia kokemuksia:)

"Laku" (Druzkaya Chernyi Voin) lähti torstaina Jounin, Tiinan, Nikon ja Olli & Milli -foxien matkaan. Uusi koti on Pohjassa, melkein naapurissa.
Pentu on kotiutunut hienosti. Varmasti tulee vauhtia ja vaarallisia tilanteita olemaan täällä(kin). Onnea matkaan, pikku-äijä!


Tiedä sitten, onko sallittua vai ei. Neiti päätti viedä kauhan lelukoriin vai ajattelikohan hän itse olla leluna pienessä korissa? Haluaisikohan joku tarjota tälle tättähäätälle oman kodin? Druzkaya Chernika on vielä vailla omia ihmisiä.
Aurinkoisia syyspäiviä kaikille lukijoille! Sienimetsään, mars, mars:) Meillä on suppilovahveroita niin paljon, että en taida enää kohta mennä metsään ollenkaan, kun joka lenkiltä tulee kotiin 3-5 litraa sieniä mukana.. Ei jaksa enää siivota ja säilöä:) Siksipä niitä lähtee vieraiden mukaan, joten tervetuloa visiteeraamaan:)

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Hyvästejä ja hiljaisuutta

Viisi kakaraa on lähtenyt omiin koteihinsa. Harmi, ettei kaikista saatu otettua "posetuskuvia". Mutta ehkä joskus myöhemmin:) Kotona on vielä kolme pentua odottamassa rakastavaa kotia. Täytyy ne myös pestä ja trimmata, jotta pääsevät poseeraamaan:)

Kuvaamatta jäi "Sara" ja "Aramis". Sarasta kuva alempana..

"Aramis" (Druzkaya Cerioznyi Paren) on Espoossa Tuulan, Sepon, Sissi-mustan ja Retu-käppänän laumassa. Niin, kissoja unohtamatta:) Kiran tytär Sissi on hyvin, hyvin rauhallinen ja harkitsevainen tyyppi, mutta nyt on saanut puhtia pöksyihin kaverin myötä. Saapa nähdä, millainen vauhtikaksikko tästä tulee. Tosin kolme urosriiseniä hanskanneilla ihmisillä tuskin sen suurempaa haastetta tulee..

Talo tuntuu sangen hiljaiselta, kun kahdeksan perässä laukkaavan pennun lauma on kutistunut kolmeen. Kaikista uusista kodeista on tullut mukavia uutisia. Pennuilla on mennyt hyvin. Eivät ole ikävöineet. Kaikki ovat häntä pystyssä ja reippain askelin tutustuneet uusiin ympyröihin. Uudet omistajat ovat olleet hyvin tyytyväisiä valintoihinsa. Se on minulle tosi tärkeä juttu!

Tytär otti kuvia, kun pennut olivat Sissin kanssa metsälenkillä.. Joo-o, kuvat olivat niin vauhdikkaita, ettei niistä saa yhtään mitään selvää:) Ehkä joskus..
Tässä kuvassa poseeraa "Ozzy" (Druzkaya Chrezvychainyi Posol). Ozzy muutti Hämeenlinnaan Johannan perheeseen. Heillä on aiemmin ollut sekä narttu- että urosriiseni. Ozzy on tainnut pyörittää perheen tassunsa ympärille, positiivisessa mielessä:)
"Luna" (Druzkaya Chereshnia) lähti Riihimäelle Ninan perheeseen. Kotona odotti myös perroneiti Demi. Hän ei oikein pentulaisesta perusta, mutta ehkäpä vanhuksen jää sulaa ajan myötä. Perheessä on aiemminkin ollut mustis.

Roosa puistotätinä
"Helka" (Druzkaya Charodeyka) lähti Hankoon Teijan. T-P:n ja Vappu-borderterrierin lauman jatkoksi. Tästä porukasta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita varmastikaan tule puuttumaan:) Vappu on hyvin energinen ja vauhdikas tyttö! Vappu käy luolilla ja agilityssä, joten eiköhän Helka myöskin pääse jonkun harrastuksen pariin. Helka on nyt ollut viisi päivää Vapun kaverina ja nyt Vappu alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että hän on saanut kaverin eikä kotiin ole muuttanut mitään omituista mörköä:)

Tässä "Sara" (Druzkaya Crasavitsa) on tekemässä tuttavuutta Jaanan kissan kanssa. Kissa tosin näyttää siltä, ettei pennun seura juurikaan kiinnosta. Sara asustelee Kauvatsassa Maarikan, Janin, lasten ja koirien kanssa. Laumasta löytyy mustaa, valkoista sekä pientä koiraa

torstai 10. syyskuuta 2009

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, osa 3:)










En ymmärrä tätä nukkuma-asentoa:)


Nallesta on jäljellä vain puolet..
Saaliina hiiri, onneksi pehmolelu:)







Jäähyväisten viikko

Niin se aika rientää! Nyt on jo kaksi vässykkää lähtenyt omiin koteihinsa.

Sara (Druzkaya Crasavitsa) muutti Kauvatsaan Maarikan, Janin, lasten ja koiralauman luokse. Hyvin on lähtenyt yhteiselo sujumaan:) Onnea matkaan!

Aramis (Druzkaya Cerioznyi Paren) lähti tiistaina omaan kotiin Espooseen. Siellä häntä odotti Kiran tytär "Sissi", käppänäherra Retu ja kissat sekä isäntäväki Tuula ja Seppo. Myös heiltä tuli viestiä, että hienosti on mennyt. Ensimmäisen yön kakara oli nukkunut kokonaan ilman mitään itkuja. Saattaa rauhallinen ulkokuori pettää, koska herra on kuulemma kovin touhukas:) Sissi tykkää kovasti, että pientä täytyy hoitaa.. Saa nähdä, millainen vauhtikaksikko tästä tuleekaan.

Tällä viikolla on lähdössä vielä kolme tyyppiä. Helka-neiti lähtee Hankoon, neiti Luna Riihimäelle ja Ozzy Hämeenlinnaan. Tänään teen surutyötä pesten ja trimmaten pienet otukset.. En kyllä tiedä, kuinka ne pysyvät puhtaana huomiseen, kun tuolla pihalla tonkivat multaa, hiekkaa ja ikävä kyllä, myös roskista, jos sattuvat pääsemään..

Moni pentu jää kohtuullisen matkan päähän synnyinkodistaan, joten ei onneksi tarvitse lopullisia hyvästejä heittää.

Minulla on ihan mahtava onni käynyt kaikkien pentueiden kanssa, koska pennut ovat saaneet todella ihanat kodit. Kaikki kasvattien omistajat pitävät yhteyttä. Suurinta osaa kasvateista ja heidän omista ihmisistään tapaan säännöllisesti tai vähemmän säännöllisesti, mutta useasti vuoden mittaan. Muutamia en ole tavannut muuten, kuin virtuaalisesti. Mutta sekin on tosi kiva juttu!

Vielä kolme pentua on vailla rakastavaa kotia.. Sitten jäädään odottamaan Kiralle juoksua:) Jos onni potkaisee, niin saan vihdoin itsellenikin pennun. Tämän jälkeen meille ei pentuja tulekaan sitten moneen vuoteen. Alkaa meidän mammat olla jo sen ikäisiä, ettei tarvitse synnyttäjäksi ryhtyä:)

Jaanalle ja Markukselle vielä tuhannet kiitokset Sohwin hyvästä hoidosta ja luovuttamisesta meidän hoiviin hetkeksi. Varmasti kotiväellä oli kova ikävä ja nyt pikkuhiljaa varmasti ollaan Jyväskylässä palattu taas arkeen..

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, osa 2:)

Voi, miten aika menee nopeasti! Alkaa olla jo aika aloittaa surutyö, kun pennut alkavat viikonlopusta lähtien muuttaa omiin koteihinsa. Perjantaina kaksi pentua joutuu pesulle, föönin ja trimmauskoneen sekä saksien alle. Terapeuttista surutyötä:) Uskon vässyköiden olevan eri mieltä asiasta. Saattaa olla, että joudumme käymään henkisen ja ehkä fyysisenkin "neuvottelun":)

Paras purulelu!

Kaksipäinen monsteri:) Ryhdikäs poika

Hali?
Ruokailun jälkeinen härdelli
"Aramis" unilla

Kahden kerroksen väkeä:)
Käy se nukkuminen näinkin:)



Päikkärit:)