maanantai 31. elokuuta 2009

Vilkas viikonloppu

Lauantaina olin kuuntelemassa Tommy Virenin luoentoa, jonka aiheena oli
Koiran oppiminen; positiivisen vahvisteen tekniikka sekä siihen liittyvät työkalut. Luento oli aivan mielettömän hyvä ja mielenkiintoinen. Pääosassa työkaluna oli naksutin. Kyllähän se käy, kun osaa:) Näimme useita videoklippejä sekä koirien että kanojen oppimisesta ja opettamisesta. Nyt on sitten missio takaraivossa.. Uhriksi ja koekaniiniksi joutuu Kira (voi raukkaa). Jotenkin käsitin, että koira oppii helposti naksuttimen avulla vaikka ja mitä.. Mutta se ajoitus! Miten ihmeessä osaan naksauttaa oikeaan aikaan. Se varmastikin vaatii enemmän harjoitusta, kuin koira:)

Minut on pyydetty Tmi Amicus Know How:n koulutuksia vetämään. Ryhmät ovat pennut ja junnut, joten varmasti mielenkiintoista. Otolliset "uhrit":) Ryhmissä käytetään operanttia koulutustapaa, postitiivista vahvistamista, joten opettelen nyt tuota naksuttimen käyttöä.. Joskus olen Aadan kanssa sitä käyttänyt, mutta en varsinaisesti käyttänyt opetusvälineenä. Jos kanat oppivat alo-tokoliikkeet naksuttamalla, niin miksei koiratkin:) Mutta kuka opettaisi ohjaajaa.. Tommyn kurssittamat ihmiset kouluttavat kanoja ensin, jotta näkevät oikeasti, mitä tuli opetettua. Kanat ovat nopeampia, kuin koirat, joten virheellinen (myöhäinen) naksautus "opettaa" väärän liikkeen. Haastetta siis kerrakseen!

Pentuset kasvavat hurjaa vauhtia. Ulkoilemme paljon, joten pentuset ovat tosi ketteriä liikkeissään. Ruoka maistuu edelleenkin hyvin:)

Pennunodottajat ovat käyneet valitsemassa omiaan.. Voi sitä odottamisen tuskaa!

Druzkaya Chereshnia "Luna" muuttaa Riihimäelle. Perheessä on perroneiti odottamassa kaveria. Tai ehkä, mikäli koiralta kysyttäisi, niin mieluusti saattaisi olla ilman kaveria;)

Druzkaya Chrezvychainyi Posolin uusi koti on Hämeelinnassa.. Perhe ei ole vielä päässyt yksimielisyyteen nimestä.. Viestiä odotelleen, Johanna & co:)

Druzkaya Cerioznyi Paren "Aramis" menee Espooseen "Sissin" (Druzkaya Babotska) kaveriksi. Perheessä on myös herra käppänä.

Hankoon lähtee tyttö, mutta perhe on reissussa, joten eivät ole vielä päässeet valitsemaan omaansa.. Kahdesta neidistä pääsevät vielä valitsemaan:)

Pentujen kuvaaminen käy yhä haastavammaksi. Ei kuitenkaan aina viitsi laitta kuvia, joissa pennut nukkuu.. Mutta eivät muuten tahdo enää pysyä linssin tavoitettavissa. Kamera on aina mukana ja kuvia kyllä otetaan, mutta... Niissä näkyy päättömiä, hännättömiä tai jalattomia otuksia. Yritetään kuitenkin, josko illalla vaikka saisi kuvia laitetuksi.

Muutama kesäinen kuva näin kylmän ja tuulisen syyssään keskellä. Kuvassa Kiran tytär "Zlata"

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tutustumista uusiin asioihin

Muutamana päivänä olen lukenut todella surullisia uutisia mustisyhdistyksen keskustelupalstalta. Osanottoni suureen suruunne, Tuija, Jaana ja Kirsti. Elämä on välillä niin epäreilua!

Tällä viikolla pennut ovat ulkoilleet paljon. Jokaisen ruokailun jälkeen ollaan menty ulos kakkimaan, kakkimaan ja kakkimaan. Sitä tuntuu riittävän! Pennut jaksavat riekkua ulkona jo puoli tuntia ja välillä ylikin.

Ne ovat motoorisesti kehittyneet ihan hurjasti viikon aikana. Vässykät juoksevat, hyppäävät rappuselta alas, kiipeävät, laukkaavat, ravaavat ja saavat hepuleita. Yleensä sitten kuitenkin kompastuvat omaan näppäryyteensä:)

Ääntä lähtee ihan kiitettävästi, kun sisarukset neuvottelevat:) Ärinää, murinaa ja haukkumista..

Pennut ovat olleet nyt muutaman päivän myös meidän muiden koirien kanssa ulkona. Päivätorkut nukutaan joko ulkona tai sitten perheen parissa sisällä. Isot tytöt ovat ottaneet pennut hyvin vastaan.. Ei ole tullut keskinäisiä kähinöitä. Rouvaskoirat murahtelevat, jos pennut tunkevat itsensä ihan kiinni.. Mutta eipähän pentuja paljon tunnu murinat haittaavan. Tunkevat viereen kuitenkin:)
Sisarusten paini alkaa!
Jotain mielenkiintoista näkyvissä
Portaisen alla on hyvä jemma
Saalis
Tytöt vastaan pikkuäijä
Siskokset
Unikavereiden kanssa
Druzkaya Charodeyka
Poseerausta:)
Lauantaina mennään sitten opiskelemaan uutta koiran koulutuksesta. Inkooseen tulee Tommy Viren luennoimaan. Varmasti on mielenkiintoinen päivä! Samalla tapaan Ginin ja Areksen omistajineen sekä Mellun ja Sebun.. Mennään porukalla oppimaan uutta:)
Mitenkähän sitä malttaa rapukesteille lähteä ollenkaan.. Meillä on tuossa lähimetsässä ollut hurjasti kanttarelleja. Samoin appivanhempien nurkilla. Kummeillani taas on mökillä merrat täynnä rapuja. Niinpä tehtiin vaihtarit.. Monta kiloa kanttarelleja vaihtui viiteenkymmeneen rapuun:) Saattaa olla, että meikäläiseltä jää syömättä, mutta täytyyhän sitä ainakin yrittää maistaa.
Sunnuntaina tulee sitten porukkaa valitsemaan omia pentujaan. Voi, aika menee kyllä niin nopeasti.. Ensimmäinen vässykkä lähtee jo reilun viikon kuluttua. Mutta jäähän niitä vielä "muutama":)
Ai niin, valitettavasti enää ei pääse livenä pentuja seuraamaan. Web-kamerasta ei enää näy mitään, kun pentuset ovat muuttaneet oleskelemaan pääasiassa meidän huushollissa ja ulkona sään salliessa. Pahoittelen!

perjantai 21. elokuuta 2009

Ulkoilua ja kauneuden hoitoa

Aamut ovat olleet todella kylmiä, joten aamu-ulkoilut on jätetty väliin. Päivällä ja illalla onneksi vielä tarkenee.. Pahoittelen taas kerran kuvien laatua.. Milloin oli varjoja ja milloin aurinko paistoi..

Rouvaskoira kävi tänään kylpemässä. Nyt on vauvarähmät toistaiseksi pesty pois, turkki föönattu ja partaa yritetty oikoa.. No, se ehkä pieneni puolella, kun sitä kampasi ja harjasi.. Mutta onneksi se kasvaa takaisin. Hieman myös saksin kaulaa, päälakea ja takapuolta, jotta Sohwi näyttäisi omalta itseltään:)

Hei, kaverit! Maitobaari tulossa!
Ah, vihdoin pystybaarissa!
Tungosta on tässä baarissa!



Liian nopeita kuvattavaksi

Neiti tuoksuttelee
Painia!
Maitopartaneiti:)




Lopuksi vielä kiitokset teille, jotka olette antaneet ihanaa, postiivista palautetta sepustuksistani:)

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Tapahtumarikas viikonloppu

Ensin Kiran vässyköiden kuulumisia.. Pennut tulevat 9 kk ensi viikolla:) Voi että, miten aika menee nopeasti..

Sissi kävi emäntänsä Tuulan kanssa tiistaina turkin leikkuussa. Nätti tyttö! Turkki on aivan mielettömän musta, suora ja sitä on paljon.. Ja nyt sitten turkissa on saksen jälkiä paljon.. Sissi oli melkolailla saman kokoinen kuin Roosa 2 v. Voi elämä, toivottavasti se ei enää montaa senttiä kasva.

Gini on veljensä Areksen kanssa meillä hoidossa. Niinpä Laura tuli lauantaina Sepon kanssa siskoa tervehtimään.. Sepon turkki myös siistittiin samalla reissulla. Poika ei ollut käynyt pesulla eikä föönin alla, kun tuli vähän ex tempore lähtö tänne meille. Saksittiin kuitenkin turkki lyhyemmäksi.

Ja se kuvaaminen!! Voi hyvät hyssykät, että se voikin olla vaikeaa.. Tässä sitten "parhaat"otokset. Kun ei onnistu, niin ei sitten onnistu. Pahoittelen kuvien laatua. Gini ja Seppo
Seppo ja Gini

Seppo "yrittää", kun Ginillä alkoi juoksu..

Gini ja Seppo

Gini
Pentujen kuulumisia:) Pennut ovat nyt neljä viikkoa. Ovat saaneet viralliset nimet, kun Tipi kävi tuikkaamassa mikrosirut pentujen niskaan. Mukana tulivat kyläilemään myös Pirkko em. äiti ja siskoni Sari. Kiitos teille käynnistä! Oli ihana nähdä:)
Nimet ovat:
punainen tyttö = Chereshnia
keltaruskea tyttö = Charodeyka
sinipunainen tyttö = Chernika
lime tyttö = Crasavitsa

keltainen poika = Charodey
sinivihreä poika = Chernyi Voin
ruskea poika = Cerioznyi Paren
vihreä poika = Chrezvychainyi Posol
Tällä viikolla on myös käynyt pentujen uusia omistajia.. Tuula, "Hankolaiset", Johanna ja Nina mukavan nuoren miehen kanssa (perheen poika). Ihaniin koteihin ovat jo varatut pennut menossa. Huippua!
Oltiin ensimmäisen kerran myös pihalla. Reippaasti hännät pystyssä kakarat tutustuivat ulkoilman ihmeisiin. Tänään, sunnuntaina, ei valitettavasti päästy ulos.. Oli märkää ja ihan kauhea tuuli pitkin päivää..
Kuvasatoa taas kerran:)
Keltaruskea tyttö ja ruskea poika

Unettaa tai sitten ei

Sinivihreä poika "pikkuäijä"

Keltainen tyttö

Ruskea poika

Menossa ja tulossa

Ruskea poika

Kiusanhenget:)

Markus ja pikkuäijä

Sinipunainen ja lime tyttö

Ruokalepo

Ruoka maistuu!

torstai 13. elokuuta 2009

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, osa 1:)

Penukat ovat nauttineet ensimmäisen annoksensa matolääkettä. Kiinteä ruoka uppoaa vauhdilla ja maistuu hyvin. Vietämme sunnuntaina "nimiäisiä", koska pennuille laitetaan mikrosirut. Ensiviikolla sitten esittely, kuka kukin on:) Jos sää sallii, pennut pääsevät ulkoilemaan viikonloppuna tai heti alkuviikosta.

Toivottavasti saisin räppäistyä jonkunlaisen kuvan Ginistä (Kiran tyttärestä), joka on meillä hoidossa. Siinä vasta vauhdikas neiti! Saattaa olla, ettei satu ollenkaan kameran "silmään". Ensimmäinen juoksu pukkaa päälle, ressu pieni..

Kuvat ovat alla "tuoreimmasta" vanhimpaan. Kaikki tällä viikolla otettua..













Sebu kävi tyttöjen kanssa leikkimässä. Tällä kertaa Sissi pääsi myös Sebun kaveriksi. Tämä juoksuleikki menikin niin päin, että Sissi edellä ja Sebu perässä. Sissi yritti kovasti myös tarjota keppileikkiä. Se onnistuikin, mutta Sebu oli hyyyvin varovainen eikä uskaltanut kovasti kiskoa..