lauantai 8. elokuuta 2009

Kolmannen viikon tarinat

Nita (Druzkaya Almaz) kävi siistiytymässä. Eipä ollut iso homma, kun leidillä on ollut kesätukka jo heinäkuun alusta saakka. Nitalla on tosi hyvä karva, karhea ja kiiltäävän musta. Tosin auringon paistaessa musta koira näyttää milloin miltäkin.

Nita on emäntänsä Tarun kanssa menossa kokeeseen.. Koko meidän lauma pitää peukkuja parivaljakolle. Tsemmpiä. Taru ja Nita!Nita, kukkulan kuningatar
Ja sitten taas pentujen kuulumisia:) Neidit ja herrat kasvavat kovaa vauhtia. Isoin sälli on jo puhkaissut kahden kilon rajan. Kovasti pennut jo touhuavat! Yritetään painia, purra kaveria, haukutaan ja muristaan. Kakarat heräävät noin minuutin kuluessa siitä, kun joku on mennyt laatikon reunalle. Joskus jokunen jo herää pelkästä oven avauksesta.
Osalla pennuista löytyy jo hyvä määrä pikkunaskaleita suusta. Päivän parin sisällä pentuset pääsevät maistelemaan huttua. Saapa nähdä, josko sitä sotkua viitsii laittaa näkyville:)
Sohwi malttaa (mikäli on ensin saanut ruokaa) jo olla ulkona pidempiä aikoja. Jos ruoka on saamatta, on kova kiire sisälle katsomaan, josko olisi ruokakuppiin olisi jotain ilmaantunut. Suurimman osan aikaa Sohwi oleskelee pentulaatikon ulkopuolella.
Mamma on ymmärtänyt jo, ettei pentuja kukaan varasta, vaikka joku huoneeseen meneekin. Pentujen vahtiminen on nyt lähestulkoon poissa. Kaipa hän ymmärtää, että kohta nuo taapertaa ympäriinsä eikä kykene niitä enää pitämään niin tarkasti silmällä.
Kuvasaastetta tältä viikolta:)Pojat
Tytöt

Hulja tyttö!
Joku tuli, mutta missä hän on?

Keltaisen pojan ilme:)

Sekasorto

Tyttö ja poika toistensa kimpussa
Olisi ollut pieni videon pätkä, mutta oli sen verran iso tiedosto, että ei latautunut tänne blogiin. Vaikka olikin kestoltaan minuutin verran.. Täytyy ottaa vielä lyhyempi pätkä, josko sen sitten onnistuisi tänne laittamaan.
Pentuset pääsevät ensi viikon loppupuolella haistelemaan ulkoilmaa, mikäli sää sallii.. Kylmä niille ei varmaankaan tule, mutta vesisade toistaiseksi vielä estää ulkoilun. Tuplaamme pentulaatikon koon vielä viikonlopun aikana. Täytyy opettaa Sohwi loikkaamaan reunan yli laatikoon, koska pentuset pääsevät jo kiipeämään emon kulkuluukulle ja siitä aikansa ährättyään saattavat tipahtaa ulkopuolelle. Ne osaavat jo kiivetä laatikon sisäreunoilla olevien turvalautojen päälle. Ne täytyy myöskin ottaa jo pois. Näppäriä vässyköitä!

Ei kommentteja: