perjantai 2. maaliskuuta 2012

Odotellaan, odotellaan

Mitä me oikein odotamme? Tämä alkukevät on tosiaan yhtä odotusta..

Odotan kevättä, valoisampia iltoja ja lumen vähenemistä.

Odotan edelleen Piulle juoksua. Se vissiin aavistaa, että on sunnitelmia ja päättänyt sitten vaan pantata sitä juoksun alkamista.

Odotan jo kolmatta tai neljättä viikkoa Torstin uusia lonkkakuvaustuloksia. Torstihan kuvattiin uudelleen, koska vuosi takaperin otetuissa kuvissa oli tuloksena A/C lisämaininnalla vino lantio. Nyt kuvanneen lääkärin mukaan lantio ei olisi ollut vino, mutta odotellaan sitä virallista lausuntoa:)

Odotan ja toivon, että Kirasta tulisi mummi:)) Torstilla (Druzkaya Dinosavr) kävi morsio kylässä, kahdesti. Toivottavasti Kennel Zornoihin tulee pikku-Darjoja ja pikku-Torsteja sitten loppukeväästä. Astutus onnistui hienosti. Taisihan siinä astutusretkessä kahvitteluineen ja soppareiden tekemisineen mennä tunnin verran aikaa:)

Jaa-a, mitähän sitä vielä odottelisi? Vai olisikohan tuossa jo tarpeeksi:) No, odotan, että treenikärpänen purisi ja vähän nopeasti. En ymmärrä, mihin se on kadonnut. Koirat olisivat innokkaita tekemään temppuja, mutta ilman ohjaajaa se ei taida oikein onnistua.

Kasvattien omistajalta on tullut taas mukavia kuulumisia. Kaikilla on mennyt hienosti ja koirat voivat hyvin:)


Aramis (Druzkaya Cerioznyi Paren) erkkarissa
Ylhäällä vielä muisto huikeasta erikoisnäyttelystä viime keväältä:) Aramis siellä debytoi ja nappasi sertin. Kiitos Ali Koivuselle kuvasta! Saapa nähdä, millaisella kokoonpanolla tänä vuonna paikalle rynnistelemme. Toivottavasti Piu ei ole mukana.. Se tietäisi sitä, että olisi vihdoin tullut niitä pentuja:))

Ei kommentteja: