Synttärisankareita

Ensimmäinen Druzkaya-pentue täyttää 3.5. jo kuusi vuotta! Isosti onnea ja pitkää ikää Tärppä, Rudi, Nita, Roosa, Jope ja Tont:)

Pentuset ovat yhtä lukuunottamatta lähteneet maailmalle. Ritza-tyttö lähti isolle kirkolle, Helsinkiin. "Flinga" muuttaa kesäkuussa Ruotsiin. Uudella perheellä alkaa silloin kesäloma. He halusivat hakea pennun sitten, kun sille on enemmän aikaa.

Edellisviikon eläinlääkärireissu päättyi kyyneliin, kuten olin jo etukäteen uumoillut. Sininen poika lähti koiraenkeliksi vakavan kasvuhäiriön vuoksi. Etujaloissa todettiin CD (chondrodysplasia). Olin jo jostain viisi-kuusi viikkoisesta seuraillut etujalkojen kehitystä. Tämä poika ei ollut myytävänä, koska halusin olla aivan varma, ettei mahdollisessa uudessa kodissa joudu tekemään näin raskaita päätöksiä.

"Elli", "Felli", "Remu" ja "Sipi" ovat olleet uudissa kodeissaan jo reilun aikaa. Ne ovat olleet reippaita ja rohkeita pentuja. Omistajilta tulee puheluita ja viestejä, joita on ilo kuunnella ja lukea. Kaikki pennut ovat täyttäneet paikkansa ja valloittaneet uudet perheet.

Ritza viimeisenä päivänä synnyinkodissa. Rento meininki!

Tulikohan Flingan otettua liikaa:)

Nuo muovipullot on sitten pentujen mielestä ihan parhaita leluja. No, "crocksit" on kanssa ihan huippuja. Meidän kaikkien popot on täynnä pienen pieniä hampaanjälkiä:) Mutta onneksi nuo eivät ole arvokkaita eikä jäljet haittaa käyttöä.

Piun kanssa oltiin jäljellä täällä kotinurkissa. Jälki oli n. kolme kilometriä. "Karkulaiskoira" käveli kolmen kilometrin päästä tänne meidän pihalle, jossa se laitettiin autoon odottelemaan.

Jälki kulki hiekkatietä ensin metsän keskellä. Joitain satoja metrejä myöhemmin kulkusuunnastamme oikealla aukeaa todella, todella iso pelto. Pellon toisella puolella on pieni metsä ja sen takana meidän piha, jossa karkulainen odotteli.

Piu alkoi heti pellon auettua kovasti katselemaan sinne oikealle. Meni vähän matkaa eteenpäin tietä pitkin. Taas uudelleen hidasti vauhtia katsellen sinne oikealle. Sieltä suunnalta tuuli todella voimakkaasti. Hajut siis kulkeutuivat pellon poikki suoraan kohti. Mentiin ehkä viitisenkymmentä metriä edelleen tuumaillen tietä pitkin.

Loppujen lopuksi Piu päätti uskoa nenäänsä ja lähteä pellon poikki. Sieltähän kuitenkin tulee huomattavasti tuoreempaa hajua kuin jäljellä oleva haju. Tuumailin siinä, että nyt taitaa tyttö haukata liian ison palan. Ettei ehkä usko kuitenkaan riitä viemään oikoreittiä perille. Linnuntietä tästä pellolle poikkeamasta on meidän pihaan alle kilometri. Tietä pitkin olisi ollut vielä reilu pari kilometriä.

Sattuipa vielä sitten toinenkin tenkkapoo. Piu olisi halunnut mennä kuvassa vasemmalla näkyvän ryteikön läpi ja ojan yli. Mutta siitä ei vaan päässyt yli. No, koira olisi halutessaan päässyt, mutta ihmiset ei. Käveltiin sitten ojan tuntumassa, kunnes se kääntyi oikealle. Jonkun matkan päässä päästiin sitten yli.

No, lisää haasteita! Kyseinen paikka olikin sitten huomattavasti alempana ja tavallaan takaisin päin siitä, mistä Piu pellolle poikkesi. Tovin tuumailtuaan ja pienen mutakylvyn jälkeen Piu päätti sitten kuitenkin jatkaa ja ihan oikeaan suuntaan:)

Soitin kotiin Markolle, jotta ottaa "karkulaisen" ulos autosta, jotta Piu saisi varmasti nyt onnistumisen ja vahvaa, tuoretta hajua. Nämä kävelivät sitten vielä alas pihalta pellon reunaan. Olin niin ylpeä ja onnellinen! Piu vei loppumatkan reippaasti pellon poikki, mäen nyppylän yli ja toiselle pellolle, jonka laidassa karkulainen oli. Ilmaisu jäi tällä kertaa vähän minun mielestä vajavaiseksi, mutta ei sillä enää ollut merkitystä:) Saatiin erittäin onnistunut työskentely ja Piun oikomisesta johtuvasta epäröinnistä huolimatta se löysi karkulaisen. Lenalle iso kiitos kuvista!

Nyt odotellaaan, että tulee lämmin päivä. Tämäkin karvakasa pääsee pyykkiin ja trimmauspöydälle. Päivät olisivat varmasti olleet tosi lämpimiä, mutta tuuli on ollut myrskylukemissa. En tohdi pestä näin kylmällä ilmalla koiria ulkona. Ulkona on NIIN paljon helpompaa ja mukavampaa pestä koirat. Pesun jälkeen ne saa laitettua trimmaushuoneeseen vähän kuivumaan. Föönit ja muut vermeen ovat siellä, niin kaikki vaan tuntuu paljon helpommalta ja yksinkertaisemmalta.

Kohta alkaa myös Vickanin vepe-treenit. Saapa nähdä, mitä on vielä muistissa. Josko tänä kesänä onnistuttaisiin myös niissä viemisissä ja tuomisissa. Vickan ei viime kesänä vielä niin hyvin pitänyt vedessä esinettä suussa, että olisi voinut venetttä tai hukkuvaa hinata rantaan. Yritän nyt vielä enemmän jollain konstilla motivoida, jotta puruote olisi pitävä ja kunnollinen:) Muuten tuo kyllä riekkuu, repii ja kantaa kaikenlaisia leluja ja tavaroita. Vesi ja uiminen sitten tuo sen haasteen peliin:)