maanantai 7. maaliskuuta 2011

Jännittää, jännittää

No, niin.. Osa lonkka- ja kyynärkuvausten tuloksista näkyy jalostustietojärjestelmässä. Heidän, jotka ovat rekisteröityneen OmaKoira -järjestelmän käyttäjiksi. On se vaan kätevä!

Kaikkien koirien lonkka- ja kyynärkuvat lähtivät siis Kennelliittoon. Nyt kuitenkin esim. Piun ja Ginin kyynärkuvat ovat lausumatta. Lausunnossa molempien kohdalla luki, että jalan asento on sen verran virheellinen, ettei kuvia lausuta. Olin yhteydessä Annie Limaniin, joka kuvat on katsonut. Hän uskalsi sen verran sanoa, ettei mitään isompaa häikkää ole tyttöjen kyynärissä. Huh! Luultavasi Gini ja Piu pääsevät lähiaikoina uudelleen untenmaille ja kuvaukseen:)

Piun lonkat olivat C.t lisäselvityksellä: löysät, joten uusiin kuviin mennään ehkä syksyllä. Josko ne tiivistyisivät iän myötä. Piu oli juuri viikko takaperin täyttänyt vuoden, kun nuo kuvat otettiin.

Jotta nämä kuvaukset sitten olisivat tökkineet oikein huolella, Torstin lonkat A/C kuvassa vinossa olevan lantion vuoksi. Tästä sain Annielta myös selityksen, että tuon vinoisuuden vuoksi on hankala arvostella, onko löysä vai ei. Jotta Torsti pääsee sitten seuraavan kerran sikeämmille unille. Torsti ja Piu olivat menossa näyttelyyn ja noiden pitkien varoaikojen vuoksi sisarukset eivät saaneet kunnolla tajun kankaalle laittavaa lääkitystä.

Nyt sitten jännityksellä odotan, mitä tuloksia muille koirille tulee JA ovatko kuvat onnistuneita vai ei.

Pitkästä, pitkästä aikaa oli vihdoin sen verran vähemmän pakkasta, jotta Sebu tuli tyttöjä juoksuttamaan:) Kyllä tuntuu, että meidän leidien kunto (paitsi Piu ja Vickan) on kyllä melkoisen huono. Nuo aikuiset kun eivät ole pahemmin juoksennelleet pakkasilla.
Kiitos Mellulle kuvista!

On ihan huippua, kun valoa riittää nyt jo alkuiltaan saakka! Ehtii heittää kakkoslenkin myös valoisaan aikaan:) Samoin tässä alkaa kevään edetessä taas aktivoitua myös koirien kanssa puuhasteluun.

On trimmauskurssia ja erkkaria, joihin ainakin jollain kokoonpanolla osallistumme. Treeneissä Piun kanssa ollaan melkein läpi talven käyty. Päästiin hallitreeneihin reilun kuukauden kerran viikossa, joten pakkasetkaan eivät ihan kaikkia treenejä saanut perutuksi:)

Odotan myös vihdoin Etsijäkoiraliiton alkeiskurssia alkavaksi. Tosin sinne täytyy tietty ehtiä ilmottautua ajoissa. Alkeiskurssi tulee tänne Inkooseen ja sinne yritämme päästä mukaan. Iiks, kyllä vähän jänskättää, jotta kuinka tuo menee ja pääsemmekö kokeesta läpi. Koe on heti viiden treenikerran jälkeen.


Ei kommentteja: