tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tapasimme "karhun"

Sunnuntaina olimme kolmen koiran voimin karhutestissä Espoossa. Tässä kyseinen otus
 
Ja tässä hurrrjat karhunkaatajat:)


Alli (D. Effektjana), Piu (D. Derzhava) ja Rölli (D. Estestvennyj)

Testi oli ihan mielenkiintoinen:) Koira on eläin ja miettii varmasti, että jumankekka, oma nahka on pelastettava hinnalla millä hyvänsä. Eli kyllä omistaja saa jäädä syötiksi, jos ei ymmärrä karkuun lähteä. Toki koirat kyllä merkkasivat vaaraa, mutta eivät jääneet haastamaan karhua. Onneksi!

Tässä Alli ja Anne tiirailevat, jotta sieltä se karhu tulee:)




Heli ja Rölli odottavat, että testaaja menee ohjaamaan karhua. Ja sitten alkaa tapahtua:)



 

Piun kanssa kävi samoin, kuin lastensa:) Mamma olisi saanut jäädä karhun ruoaksi, mikäli ei osaa tulkita koiran merkkejä vaarasta. Aluksi otettiin petoeläimen hajua kiven päältä. Siinä oli karhun kakkaa ja karhun karvoja. Piu nuuskutteli kovasti ja nosti heti nenän ylös kohti seinää, minkä takana karhu piileksi.

Karhun perään se uskalsi sittenkin hiippailla. Karhun käännyttyä kohti, koira lähti kuin nato-ohjus karkuun. Mutta kuitenkin liinan mitta riitti, ei olisi kai sittenkään karannut paikalta:)



Paikalla oli myös omat kasvatit Rudi (D. Anuytiny Glazki) ja Muska (D. Chernika). Valitettavasti tytöistä ei ole onnistuneita kuvia:(

Lisäksi bongasin Kodan, Jäbän ja Mörkön. Menomatkalla vastaan tuli myös Jedi. En tiedä, josko oli ollut muitakin paikalla:)

Kiitos kuvista taas kerran Janille! Paikalla oli paljon mustia mukavine ihmisineen:) Oli tosi hauska päivä! Kiitos myös Tuulille järjestelyistä:)

Ei kommentteja: