torstai 28. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa:)

On se vaan niin mahtavaa, kun iltaisin on valoa! Olen ilta- ja yöihminen, joten vuorokauteen tulee kummasti valon myötä lisää tunteja:)

Suomen Mustaterrierit ry:n kevätkokouksessa palkittiin vuoden 2012 menestyjiä. Meidän Kira-mummo oli Vuoden Veteraani 2012. Kira täyttää ihan kohta yhdeksän vuotta, eikä ikä tätä rouvaa näytä painavan. Tässä kuva viime kesältä, kun se kävi pokkaamassa ROP-veteraani -pystin ja varasertin näyttelystä.

Onnittelut kaikille palkituille taustajoukkoineen!

Pentujen kanssa päivät katoavat vaan jonnekin. Yllätys, yllätys, ne eivät enää nuku koko päivää:) Ne juoksevat rallia sisällä ja ulkona. Lämmin auringonpaiste kyllä kannustaa kovasti viettämään aikaa pihalla pentujen kanssa. Kakarat kulkevat parivaljakkoina polkuja pitkin pois pihapiiristä. Rohkeita ja reippaita kavereita nämä kyllä ovat.

Oudot alustatkaan eivät haittaa. Ne kiipeilevät kanien häkin päälle, kävelevät pulkkaan, seisovat lumilapion lavan päällä. Harmi, ettei ollut kamera tänään mukana, kun yksi kakara istui pulkassa. Kaveri oli menossa leikkimään, mutta etujalkojen ollessa pulkassa, se lähtikin liikkeelle. Toinen istuu pulkassa ja toinen sitten antoi vauhtia:) Oli se aika hassun näköistä!

Korvat lepattaen ne juoksevat takaisin, kun niitä huutelee. Kaikkea täytyy maistella ja suurimman kinoksen päälle on pakko kiivetä, tavalla tai toisella. Alastulot ovat ihan omaa luokkaansa:) Kuka yrittää juosta alas, kuka tulee kuperkeikkaa. Kun ei tuo motoriikka ihan vielä riitä "vuorikiipeilyyn".

Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa etsivät rakastavaa kotia:)







 
Kun pennut jäävät isojen tyttöjen kanssa kotiin, ne joutuvat "putkaan". Niillä on oma huone:) Osaavat kyllä aika äänekkäästi ilmoittaa, että huutava vääryys on sulkea heidät portin taakse. Kun apua ei tule, rauhoittuvat nopeasti nukkumaan.

Help, me halutaan jo omaan kotiin:)
Druzkaya Féja "Felli" on muuttanut Tammisaareen. Siellä on kaverina sekarotuinen kääpiökoira Cindy sekä kissaleidi.

Druzkaya Feska "Elli" meni naapurikuntaan Lohjalle. Silläkin on koirakaveri, ranskanbulla sekä naapurustossa mustat Laku ja Uuno.

Druzkaya Fint "Remu" muutti Vantaalle, Korsoon. Hänellä on kaverina ja opettajana jo 12-vuotias koiraherra.

Kaikki pennut ovat kotiutuneet hyvin ja uudet omistajat ovat olleet iloisia ja onnellisia uudesta perheenjäsenestä. Haluan toivottaa kaikkea hyvää ja onnea matkaan!

Piun kanssa ollaan tehty kahden kilometrin jälki. Se meni aivan loistavasti! Olin hyvin tyytyväinen, koska nyt tällä kertaa se ilman ihmeellisimpiä kiemuroita ymmärsi, että jälki voi olla pitkä:)

Nyt on vielä parin vuorokauden vanha jälki edessä. Sitten olemmekin aika lähellä mahdollisia etsintöihin valmistavia kursseja ja jälkiä. Mikäli Etsijäkoiraliiton hallitus katsoo, että me koirakkona olemme heidän mielestään sopiva pari varsinaisiin etsintöihin, niin sitten pääsemme jatkamaan ehkä jopa valmiiksi etsijäkoiraksi.

Vickanin kanssa aloittelemme vepeä, kunhan jäät lähtee:) Tai ehkä menemme uimahalliin harjoittelemaan, kun sellainen mahdollisuus koirakerholla on.

Kevään odotusta lukijoille!


2 kommenttia:

jaanaba.fitfashion.fi kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä!

Maritta kirjoitti...

Kiitos, samoin sinne! Kiva, kun näkee Tärpykän kuvia urheilun lomassa:)