keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Retkellä eläinlääkärissä

Maanantaina oli pentujen ehkä elämän jännittävin päivä. Pesue pakattiin autoon ja ajelimme puolen tunnin matkan eläinlääkäriin. Joku tyyppi protestoi hetken aikaa, mutta hiljeni nopeasti. Yhtään okennusta tai "sitä itteään" ei häkistä löytynyt, kun perille saavuttiin.

Pentuset käyttäytyivät eläinlääkärissä oikein mallikkaasti:) Laitettiin sirut niskaan, joten nyt pennut saivat nimensä, tytöt: Feja, Feska, Fialka ja Favoritka, pojat: Fint, Fakel ja Frant. Kaikilla nimillä on suomen kielellä merkitys:)

Pentuja on siis seitsemän. Kymmenen niitä syntyi. Reilun kolmen viikon iässä huomasin kolmen pennun silmien olevan jotenkin erilaiset. Sitä on vaikea kuvailla, mutta mitenkään silmiinpistävää eroa silmissä ei kuitenkaan muihin verrattuna ollut.

Kiikutin neljä pentua "omalle" eläinlääkärille. Nämä mielestäni erilaiset ja yhden ei-erilaisen verrokiksi. Lääkäri katsoi silmät ja kehotti kääntymään näiden kolmen kanssa silmälääkärin puoleen, koska hän näki linssin takana pisteen/tummentuman, joka sinne ei kuulu. Kaikilla kolmella tämä näkyi molemmissa silmissä:( Onneksi jo seuraavalle päivälle sain ajan silmäspesialistille.

Sinne mukaan lähti nämä kolme pentua ja taas yksi verrokki, eri pentu kuin edelliskerralla. Reissu oli todella raskas. Pentujen silmät tutkittiin hyvinkin tarkkaan. Näillä kolmella pennulla todettiin synnynnäinen/sikiöaikainen kehityshäiriö molemmissa silmissä:( Niillä oli liian pienet silmämunat, josta johtuen silmissä oli sikiöaikaiset verisuonijäänteet vielä jäljellä. Ne ovat kiinni silmän linssin kohdalla eli pennut olivat sokeita molemmista silmistään.

Koska kehityshäiriö oli todella vakava ja ennuste näkökyvyn palautumiseksi aivan olematon, päätin, että pentuset pääsevät pois kärsimästä. Surullinen ja raskas eläinlääkärireissu, mutta en nähnyt muuta vaihtoehtoa:(

Maanantaina olimme siis eläinlääkärintarkastuksessa. Pennut tutkittiin ja kaikki ovat terveitä ja hyvinvoivia koiran alkuja. Silmät myös tutkittiin ja niissä ei todettu olevan mitään muutoksia. Niissä ei näkynyt mitään pisteitä tai muitakaan muutoksia. Hyvä niin! Oli kyllä pelottavin pentutarkki ikinä!

Pennut ovat nyt siis seitsemän viikkoa ja voivat lähteä omiin koteihinsa. Tässä vielä muutama kuva tämän päivän ulkoilureissulta. Ei tullut kunnollisia kuvia, kun oli niin hieno ilma:)






Ei kommentteja: