torstai 25. elokuuta 2016

Pöppiäiset neljä viikkoa

Aika menee kuin siivillä! Nyt pennut alkavat jo muistuttaa ihan oikeaa koiraa:) Ne leikkivät, haukkuvat, tulevat kutsusta luokse, heräävät helposti ääniä kuullessaan.

Kiinteää ruokaa ne syövät mielellään. Piu-mamma tarjoilee maitoa vain pikaisesti. Edelleen se tunnollisesti siivoaa pentujen jätökset. Pystybaariruokailu ei ihan vielä onnistu:) Kovasti pennut yrittävät Piun tavoittaessaan vatsan alta maitoa tavoitella, kun Piu pysähtyy seisomaan. Mutta varmasti loppuviikosta sekin onnistuu. Tasapaino on hiukan vielä hakusessa:)

Pennut ovat myös päässeet ulos. Eilen ensimmäisen kerran tarjoilin niille ruokaa ulkona. Pennut söivät ja sitten pikkuhiljaa hajaantuivat. Vielä onneksi pienelle alueelle. Uteliaina tutkivat ympäristöä ja vähän maistelivat heinää ja muita eteensattuvia juttuja. Ja mikä parasta, ruokailun jälkeen pissat ja kakat tulivat ulkona!






Pennut saivat isomman asumuksen. Laatikon sisäreunalla on turvalauta, jotta emä ei pikkupentuja makaa reunaa vasten lyttyyn. Siitä pennut saivat hyvin vauhtia ja putoilivat laatikon ulkopuolelle. Laudat poistettiin ja asumus on kaksi keraa isompi. Sanomalehdet toisessa päässä toimivat vessana. Aika hyvin ne sinne osaavat tarpeensa tehdä vaikkakin vahinkoja toki sattuu.

Nyt niillä on tilaa temmeltää. Pian ne pääsevät yli tuosta laidasta. Sitten, kun ne eivät enää laatikossa pysy, ne saavat koko huoneen käyttöön. Pikkuhiljaa myös muut koirat ovat saaneet rauhassa portin takana pentuja katsella. Piu on antanut niiden tutustua. Pian pennut pääsevät valtaamaan koko meidän huushollin:)









Ulkona ollessa meni pariin otteeseen lentokoneita yli. Pennut kyllä kuuntelivat ihmeissään ja vähän "niiasivat", mutta eivät sen kummemmin kovaa ääntä pelänneet. Ne pysyivät vielä toistaiseksi melko pienellä alueella, mutta eipä aikaakaan, kun saa olla silmät selässäkin, jotta ehtii näkemään, mihin suuntaan töppöset niitä kuljettavat. Tämä on ihan parasta aikaa!

Ei kommentteja: