Vaaditaanko koirilta liikoja?

On tässä muutamina päivinä tullut juteltua ihmisten kanssa siitä, että mitä koiraa saa tehdä tai mitä se ei saa tehdä. Tämä ei liity mitenkään kotikäyttäytymiseen, koulutukseen tms. vaan ihan yleiseen käsitykseen siitä, mitä koiran täytyy sietää, ottaa vastaan.

Itse pidän kyllä tasan tarkkaan huoli siitä, ettei koirat tapaa vieraita koiria vapaana tai kytkettynä. Toki meillä on koirakavereita, joiden kanssa kaikki sujuu ihan hyvin. Täällä maalla se onkin todella helppoa, mutta kaupungissa se ei aina onnistu.

Jos jostain puskista hyökkää irtokoira iholle oman koiran ollessa kytkettynä, mitä kytketty koira saa tehdä? Täytyykö sen vaan sietää kurkussa tai perskarvoissa roikkuva koira? Saako se puolustautua? Jos meidänkin tyttöjen kokoinen koira puolustautuu, saattaa tälle roikkujalle tulla ruhjeita tai haavoja. Kenessä vika? Onko oma koira hullu, kun se vahingoittaa toista? Ja ainahan tästä tulee sitten se iso-pieni -koira dilemma.

Tosiaan, omieni puolesta en ole joutunut pelkäämään, että jäisivät toiseksi. Mutta en myöskään voisi mennä takuuseen siitä, etteikö vastapuoli saisi osumia, jos joku iholle tulee. Yhden koiran nyt vielä pystyn varmasti nostamaan partakarvoista ilmaan, jotta ei pääse hampaineen yllättämään, mutta mukana saattaa olla kaksi tai kolme koiraa. Yksi koira käyttäytyy yksin eri tavalla, kun lauma yhdessä. Täytyykö lauma hanskata tilanteessa kun tilanteessa? Varmasti täytyy! Mutta onko se aina, joka tilanteessa sata prosenttisesti mahdollista?

Koirapuistoissa sattuu ja tapahtuu. Sen vuoksi emme siellä ole enää aikoihin käyneet. Aadan kanssa käytiin useastikin viikossa, mutta meidän käynnit loppuivat siihen, kun puistossa alkoi käymään hyvin arka ja provosoiva narttukoira. Koska en halunnut tälle koiralle huonoja kokemuksia, emme enää menneet puistoon. Aadalla oli tämän koiran kanssa hyyyyvin pitkä pinna, mutta enpä halunnut jäädä kokeilemaan, että milloin pinna palaa.

En tiedä, lienenko sitten huono ja omituinen koiran omistaja, kun olen sitä mieltä, ettei koirien tarvitse tulla kaikkien koirien kanssa toimeen. Eihän me ihmisetkään olla kaikkien kavereita! Koirat on eläimiä! Eihän niillä ole edes niin monimuotoisia kommunikointikeinoja, kuin ihmisillä. Siltikään ihmiset eivät kaikki siedä toisiaan. Miksi koirien pitäisi?

Toinen juttu, mistä ollaan juteltu, on koulutusryhmien vetäjät. Jotkut kurssit ovat ihan sairaan kalliita ainakin pääkaupunkiseudulla. Joutuuko sitä ostamaan "sian säkissä"? Yleensähän kouluttaja on jollain tasolla esitelty, mutta eihän se kerro persoonasta yhtikäs mitään. Maksat etukäteen kurssista (vaikka 8 kertaa) jotain 100-150 euroa.

Ensimmäisellä kerralla huomaa, ettei kouluttaja ole ollenkaan sitä, mitä toivoit, odotit tai käsitit esittelystä. Mitä sitten? Käydään pitkin hampain kurssilla, koska se on maksettu ja kallis? Kenties kouluttaja ei ota huomioon omia näkemyksiäsi palkkaamisesta, koiran sytyttämisestä tms. Mutta rahoja ei saa enää takaisin, vaikka ei menisi enää yhtään kertaa kurssille. Aika älytöntä, koska kyllähän jonkun tuotteen saa vaihtaa, jos se ei vastaa odotuksia. Tai käyt kampaajalla ja esim. väri häipyy ensimmäisessä pesussa. Saa uuden. Mutta näistä koulutuspalveluista ei saa mitään takaisin, vaikka jäisi vain "luu käteen" koko hommasta.

Koulutusryhmien vetäjiä on niin moneen lähtöön, jotta oksat pois:) On sellaisia, jotka ovat tehneet työtä jo useita vuosia. Sitten on niitä, jotka ovat itse innostuneet ryhtymään ryhmän vetäjäksi oman koiran kouluttamisen ja ryhmänvetäjän innostamana. Ohjaajille on kursseja kyllä tarjolla. Mutta kuinka monet koirakerhot ovat valmiita ohjaajiansa sinne maksamaan? Kurssi käyty ja yksi oma koira koulutettu. Onko sitten hyvä koulutusohjaaja?

En varmaan itsekään ole mikään hyvä ohjaaja enkä ihan varmasti ole kaikkien mieleen. Mutta olen itselleni kertonut, millainen ohjaaja en ainakaan halua olla. Tässä kymmenien vuosien aikana olen ollut melkoisen monessa ryhmässä koiran kanssa mukana. Sekä isoissa ryhmissä että pienryhmissä, joissa ohjaus on aika koirakohtaista. Kyllä on mahtunut monenlaista tyyppiä kohdalle! Pääasiassa olen ollut mukana siksi, että koiralle saa häiriöitä. Tosin on muutama tosi hyvä tyyppi sattunut ohjaajaksi, joilta on ihan oikeasti saanut apua:)

Parasta ikinä, mitä tapahtui, oli yhden kouluttajan, joka myös on auttanut monia oikeasti häiriökäyttäytyviä koiria. Tupsahdin Aija Hurmerinnan ryhmään, jossa oli perroja. Aada oli tuolloin jo läpäissyt BH-kokeen. Menimme treeneihin ja Aija sanoi, että näytäpä nyt seuraaminen ja jättöliikkeet. No, meikäläinen tietty tekee työtä käskettyä. Aija sitten sanoo, että joo, hyvin se meni. Mutta tietääkö tuo sinun koira oikeasti, mitä tekee. Vai käveleekö se vaan mukana?

Ajattelin mielessäni, että NO JOO!.. Eipä auttanut muu, kun katsoa peiliin ja kysyä samaa itseltään. Aijan ohjeilla sitten rakenneltiin seuraaminen uudelleen. Hän oli aivan oikeassa! Ei se koira oikeasti tiennyt, kunhan kulki mukana:) Tosin aika onnistuneesti näyteltiin, kun tosi tiukalla tuomarilla se BH läpäistiin:)

No, tässä tämänkertainen vuodatus.. Varkoaa, lisää on tulossa:)

Ai niin, enpä muista, mahdoinko esitellä meidän uuden perheenjäsenen:) Meille jäänyt Kiran tytär on nimeltään kotoisasti Piu:)

Simba-kissa on nyt palliton poika. Nyt hän sitten pääsee metsästämään hiiriä:)

Alla on kuva Zlatasta. Heillä on pihalla aita, kuten näkyy. Tämä aita pitää Zlatan pihalla:) Tyttö ei lähde pihasta mihinkään, vaikka talo tien varrella onkin.

Tässä Tarun lähettämä kuva Iitusta. Osaa hän näköjään olla suloinen(kin). Kuulemma Nita ja Iitu pistävät ranttaliksi myös sisällä. Riehuvat tunnin jos toisenkin.

Harmi, että tänään sitten satoi lunta oikein urakalla. Pikkuinen Piu sai leikkikaveriksi Bobon, rotikan pennun. Näillä kaveruksilla on vain viikko ikäeroa. Mutta sovimme, jotta otetaan uusiksi. Saavat pentuset ikäistään leikkiseuraa. Kiitos, Lipe, kun poikkesit!