Katastrofin ainekset:(

En tiedä, onko niin, että pitihän se tämäkin kokea vähintäänkin kerran narttukoiralaumassa. Nimittäin pahin painajainen, märkäkohtu. Hengenvaarallinen:(

Aamu alkoi tänään normaalisti.. Herätys, vaatteet niskaan ja koirat pihalle. Jotenkin rekisteröin, että Kira kävi vesilätäköstä juomassa. Se ei ole ollenkaan tyypillistä sille, koska etutassut eivät missään nimessä saa kastua. No, ei muuta ihmeellistä.

Tavallisuudesta poiketen heitin pojat kouluun, koska toisella oli heti aamusta hammaslääkäri. Hän ei tarkalleen tiennyt, mihin pitää mennä, joten kävin saattelemassa. Kotiin ajellessa tuli viesti minun ja Roosan tuettavalta henkilöltä, että hänellä on migreeni eikä pysty lähteä lenkille. Ok, eipä siinä mitään, siirretään ensi viikolle.

Tulin kotiin ja hörpin aamukahvia siinä puoli kymmenen maissa. Ihmettelin, kun joku tytöistä koko ajan nuolee ja lutkuttaa jotain. Kielsin, mutta homma vaan jatkui. Rupesin sitten ihmettelemään, että kuka noin antaumuksella itseään putsaa. Piuta tietty epäilin, kun sillä on juoksu. No, se makasi jaloissa, joten väärä olettamus.

Huomasin sitten, että Kira on pöydän alla ja ihan käppyrässä itseään putsaa. Menin katsomaan, että mikähän nyt on. Huomasin, että sillä oli koko peräpeili, häntä ja takajalat ihan märät. Pyysin koiraa nousemaan ylös. Ihmettelin hiukan pinkeän tuntuista vatsaa. Painelin sitä hiukan ja voi elämä! Perästä lurahti ulos epämääräisen väristä nestettä. Ai kauhea! Tuntui, että voimat katoaa, kädet tärisee ja vatsasta vääntää!

Soitto luottolääkärille ja aika klo 15. Hetken aikaa pyörin ympyrää ja panikoin. Uusi soitto lääkäriin! Ystävällinen Sofia sitten soitti lääkärille, joka lupasi tulla klo 13 paikalle. Ok, kello oli 10.30, joten ajattelin, että pari tuntia ehkä oma pää pysyy kasassa.

Lähdettiin siis lääkäriin ja heti kättelyssä selvisi, että puukkoa olisi tarjolla:( Luottolääkärilläni ei ole kaasuanestesiavehkeitä, joten neuvoteltiin, jotta mitä tehdään. Jääkö Kira odottamaan myöhempää iltapäivää, jotta pääsee leikkuriin vai lähdetäänkö toiselle klinikalle, jossa on nuo kaasuvermeet.

Lääkäri suositteli, että mikäli jostain saa ajan samalle päivälle, kannattaa mennä. Jos ei, niin sitten Kira jää odottelemaan. Leikkausta ei missään nimessä voinut siirtää enää huomiselle.

Pääsimme sitten heti Lohjan Pieneläinklinikalle. Siellä odoteltiin, kun huristelimme paikalle. Ison itkun kanssa jätin Kiran klinikan lattialle nukkumaan. Kirurgi kertoi, että hänellä on kokous ja pääsee puolen tunnin sisällä leikkaamaan. Sillä aikaa nesteytetään ja annetaan antibioottia ja kipulääkettä.

Noin puolentoista tunnin päästä lääkäri soittaa, että leikkaus on onnistunut ja Kira on heräilemässä. Parin tunnin päästä saa hakea kotiin. Voi, mikä helpotus!

Leikkauskertomus oli todella järkyttävää luettavaa! Mätää oli arviolta 1,5 - 2 kg, alkava vatsakalvon tulehdus. Lisäksi Kiralta poistettiin kaksi utarelohkoa nisäkasvainten vuoksi. Ihmettelen noita kasvaimia, koska en itse ollut huomannut niitä joku aika sitten, kun pesin, föönasin ja trimmasin Kiran.

En tiedä, kuinka olisin huomannut tuon vakavan tilan, jos ei olisi ollut vuotoa ulospäin. Useinhan käy niin, ettei erite valu ulos. Lääkäri sanoi, että luultavasi Kira olisi vuorokaudessa tai alle menehtynyt. Kohtu oli jo "räjähtämispisteessä":(

Taas kerran on tässä tehty itsetutkiskelua siitä, että MIKSI en ole huomannut, että koira on vakavasti sairas. Ollaan käyty lenkillä normaalisti, Kira on syönyt normaalisti. Ylenpalttista juomista taas en ole laittanut merkille ollenkaan.

Mikä onni olikaan, että tänään sattui olemaan töistä vapaapäivä, tapaamiset peruuntuneet vastapuolen toimesta ja sain koiran lääkäriin ennen kun tuo mätä olisi vallannut koko vatsaontelon. Koira on hoidettu kuntoon ja nyt odotellaan, että Kira toipuu entiselleen:)

Leikannut kirurgi kehaisi, että on hoikka ja timmissä kunnossa oleva iäkäs koira:) Siitä tuli kyllä hyvä mieli ja luultavasti myös Kira selvisi hyvän yleiskunnon ansiosta. Lääkäri oli perin hämmästynyt kysyessään Kiran painoa. Oli juuri punnittu ja painoi 42,3 kg. Hän luuli, että painaa reippaasti enemmän:)) No, nyt ei Kira paina sitten enää sitäkään. Vatsa olikin leikkauksen jälkeen ihan eri tuntuinen kun aamulla.

Kiitokset kaikille teille, jotka viestein ja puheluin jaksoitte tsempata ja toivotella onnea matkaan! Olette kultaakin kalliimpia! Kiitos myös Heidi, Sofia, Fia ja Karin Siuntion eläinlääkäriasemalla sekä Niina Lohjan Pieneläinklinikalla. Ilman teitä olisi suuri persoona poissa!

Kira nukkuu villapeiton alla lääkehöyryjään pois. Kahta antibioottia menee kymmenen päivää, samoin kipulääkettä. Kira täytyy pitää kytkettynä ulkona, kauluri päässä sisällä. Siinä onkin sitten haastetta kerrakseen, kunhan nuo lääkkeet lakkaa vaikuttamasta:)

Tällä viikolla olen jutellut useamman kasvatinomistajan kanssa. Tuli aivan huikean hyvä mieli! Kaikki ovat niin tyytyväisiä omiin koiriinsa:)

Emma (Piun sisko) kävi trimmissä viime viikolla. Tällä viikolla trimmasin Allin (Piun ja Bondin tytär). Ikää vässykällä ja sisaruksillaan on nyt neljä ja puoli kuukautta.

Uuno, Allin veli, piipahti sitten leikkimään siskon kanssa. Olipahan vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Alli juoksee ihan hillitöntä vauhtia ja meno näyttää sangen päättömältä:) Ketterä ja vauhdikas neiti! Ei kompastellut omiin jalkoihinsa, vaikka juoksi ja kurvaili Uunon kanssa pitkin pihaa.

Johanna soitteli myös Edin kuulumisia. Heillä on kaikki hyvin ja Edi on kuulemma ihan huipputyyppi:) Vanha herra Ollie on ottanut tulokkaan hyvin vastaan.

Ensi viikolla jatkamme Piun kanssa etsintätreenejä. Jatkokurssin loppukoepäivä on jo tiedossa. Saapa nähdä, kuinka meidän käy. Jos onnistumme suorittamaan loppukokeen, jatkamme edelleen treenejä. Jäljet tulevat tietysti edelleen haastavammaksi: pidemmiksi ja reilusti vanhentuneiksi.

Vickanin rally-toko -kurssi on pulkassa. Viimeisellä kerralla oli "koe". Olisimme saaneet Vickanin kanssa ykköstuloksen:) Kurssin vetäjä on rally-tokotuomari ja arvostelulomakkeet olivat ihan viralliset. Ohjaaja teki todella pahan mokan! Talutin jotenkin tipahti kädestä ja siitä rokotetaan 10 pistettä. Auts!

Kävin Piun kanssa visiitillä täällä Inkoon vanhainkodissa. Piu oli hyvin rauhallinen ja nautti mummojen ja ukkojen rapsutuksista. Kukaan vanhuksista ei pelännyt Piuta, vaikka onkin iso, musta otus.

Roosan kanssa käydään viikottain lenkillä mielenterveyskuntoutujan kaverina. Hän ei pysty yksin lähtemään kotoa ulos, joten menemme seuraksi. Meidän on buukattu myös muutaman kerran vielä syksyn aikana koirakahvilaan.

Kirpeitä ja kuivia syyspäiviä odotellen!

Syyskuun turinat

Kuten blogin kirjoittelemisen pitkästä tauosta huomaa, mitään kummempaa ei ole tapahtunut meidän laumassa.

Ollaan kyllä häärätty vähän siellä sun täällä. Vepetreenit on tältä kaudelta Vickanin kanssa ohi. Mutta jatkettiin sitten vähän harjoituksia rally-tokon merkeissä:) Kuuden kerran setti on loppusuoralla. Hmm, olisi huomattavasti helpompaa tehdä niitä "temppuja", jos laiska ohjaaja olisi opettanut koiralle edes jotain perusjuttuja. No, syyllinen löytyy, kun kurkkaa peiliin:)

Rally-tokossa saa koiraa ohjata käsimerkein ja sanallisesti melkein niin paljon, kun ehtii ja kerkeää:) Alemmissa luokissa. Koiran kannustaminen ja kehuminen on erittäin suotavaa ja toivottavaa. Hauskaa! Aikamoista päänvaivaa ohjaajalle tuottaa kyltit, joissa on ohje, mikä temppu täytyy suorittaa. Voi elämä, että muutaman nuolen lukeminen = sisäistäminen voi olla välillä hankalaa:) Mutta pikkuhiljaa jotkut alkaa jäämään mieleen niin, että pikaisella vilkaisulla tietää, mitä täytyy tehdä.

Piun kanssa on viimeiset kolme jälkitreeniä edessä ennen jatkokurssin loppukoetta. Aika huisia! Sen jälkeen Etsijäkoiraliiton hallitus kokouksessaan päättää, jotta hyväksyytänkö meidät koirakkona etsintöihin valmistaviin koulutuksiin. Siinä on jo sitten ohjaajallekin pakollisia kursseja. Yhden olen jo etukäteen suorittanut, kun kurssi järjestettiin. Toinen meikäläiselle tooodella haastava kurssi on tulossa. Sehän on suunnistuskurssi:) Pelottaa jo valmiiksi, jotta kuinka hukkaan osaan itseni laittaa metsässä, kun apuna "vain" kartta ja kompassi.

En ole ikinä osannut lukea kompassia, joten haastetta riittää. Tosin, jos omistaisin nykyaikaisen luurin, niin luultavasti en osaisi hukata itseäni mihinkään:) Puhelimiin on saatavissa kaikennäköisiä paikantimia yms. hienouksia, jotta puhelin tietää, missä mennään. Ehkä täytyy toivoa joulupukilta joku pieni eräkäyttöön tarkoitettu gps. Puhelimen ominaisuudet nykyisellään riittävät, kun sillä voi soittaa ja lähettää viestejä:)) En ole vielä kokenut tarpeelliseksi päästä nettiin. Olen vissiin todellinen fossiili!

Poninetsintätreenit menivät hienosti. Hiukkasen päänvaivaa koirien ohjaajille tuotti se, että jostain syystä koirat ilmaisevat ponin sijainnin tosi kaukaa. Oli myös aika jännä nähdä, että todella, todella vauhdikkaasti jäljestävä tolleri olikin nyt jäljellä rauhallinen. Eteni tosi hitaasti ja varovaisesti. Se ei ollut aiemmin etsinyt hevosta tai ponia, joten luuli ilmeisesti etsittävän olevan vähintään dinosauruksen kokoinen elukka:) Mutta tärkeintähän on se, että kadonnut löytyy ja koira sen osaa ilmaista.

Kuvissa (kuvaaja Lena Lundell) Leevi ja Queen ovat "maalissa" eli kadoksissa. Etsijäkoira ilmaisi n. 800 metrin päähän. Tästä Leevi ja Queen sitten jatkoivat matkaa ja toinen koira lähti jäljelle. Nämä jäljet olivat koiria varten tehdyt ja tuoreet. Tokihan etsijäkoirat jäljestävät vuorokausia vanhoja jälkia oikeissa etsinnöissä.

Vickan ja Seppo (D. Blagorodnaja) kävivät jalostustarkastuksessa Harry Tastin arvioitavana. Molemmat hyväksyttiin jalostukseen ulkomuodon osalta. Vickanilla oli toivomisen varaa turkissa (heh, "yllätys!"). Sepolla oli huomoitavaa voimaton takaosa. Meikäläinen täti-immeinen ei saanut koiraan tarpeeksi vauhtia. Seppo on todella vauhdikas liikkuja. Mutta en vaan pystynyt juoksuttamaan sitä tarpeeksi kovaa, että ravi olisi ollut sitä, miltä se näyttää vapaana juostessa. Ehkä olisi pitänyt ottaa fillari mukaan:) Olen erittäin tyytyväinen molempien koirien saamaan arvioon.

Roosan kanssa olemme pitkästä aikaa tehneet vapaaehtoistyöt mielenterveyskuntoutujien parissa. Olemme olleet koirakahvilassa pitämässä seuraa ja juttelemassa:) Roosa ottaa tosi rauhallisesti, istuskelee vieressä, jos sitä rapsutellaan. Jos ei tule rapsutuksia, se makoilee pöydän alla eikä piittaa pätkääkään muista kahvilassa olevista koirista:)

Osallistuimme viime syksynä tukikoirakkokurssille. Nyt jatkan itse vielä tukihenkilöksi. Saapa nähdä, jos meillä Roosan kanssa on joskus henkilökohtainen tuettava, jota autamme lähtemään ulos kävelylle:) Tästä lyhesti lisätietoa, mistä tukikoirakkotoiminassa on kyse.

Nyt saappaat jalkaan, sateeseen, sieniämpäri mukaan ja metsään!

Muutama treenikuva

No, nyt on ensimmäinen setti Etsijäkoirien jatkokurssista suoritettu. Jihaa!! Kaikki jäljet on menneet ihan loistavasti. Isoja kämmejä ei ole sattunut, vaikka haastetta on riittänyt.

Tänään sitten oli viuhkajälki ohjelmassa:) Kolme koiraa lähti tarpomaan hiekkatietä pitkin yhden treenikaverin pihasta. Kaksi näistä koirista jää matkalle eli tässä tapauksessa kääntyivät oikealle maalikoiran jatkaessa suoraan. Hämäyskoira jäi näköetäisyyden päähän tieltä, jota etsittävä koira oli kulkenut.

Pihalla annoin etsittävän koiran (6-vuotias kastroitu uros) hajun Piulle koiran käyttämistä valjaista.

Piu imppasikin oikein kunnolla näitä valjaita:) Välillä se vaan nuuskaisee, ikäänkuin puolihuolimattomasti. Nyt kuitenkin otti hajua ihan kunnolla.

Sitten nenä maahan ja tutkimaan, jotta mihin suuntaan koira on mahtanut pihasta lähteä. Koiraa ei siis ikinä ohjata menemään mihinkään suuntaan. Liinan perässä mennään sinne, minne koira vie. Se saattaa poiketa pitkällekin jäljestä maastosta, tuulesta, lämpötilasta yms. riippuen.

Yleensä koira sitten itse huomaa, että jaahas, ei täällä enää olekaan sen enempiä hajuja.

Jälki löytyi ja sitten vaan eteenpäin:) Pihasta tultiin tielle ja Piu jatkoi suoraan sinne suuntaan, mihin pitikin. Itse en tiennyt muuta, kun alusta jonkun matkaa, mihin suuntaan jälki menee. Tiessä oli kuitenkin useampiakin risteyksiä. Piu ei risteyksissä poikennut mihinkään suuntaan:)

Piu ei edes vilkaissut sinne suuntaan, mihin hämäyskoirat olivat jääneet. Jatkoi vaan sellaista mukavaa lönköttelyvauhtia eteenpäin:)

 Kädessä ei muuten suinkaan ole roska-, kakka- tai eväspussi vaan etsittävän koiran valjaat:)

Alla olevissa kuvissa Piu kovasti tarkistaa paikkaa, jossa maalikoiramme oli odottanut edellisen etsijäkoiran saapumista. Maalikoira oli tästä paikasta n. 100 metriä vasemmalle, loivan mäen päällä. Tuuli tuli taas meidän etuoikealta.

Kehoitin Piuta vielä jatkamaan. Se meni ehkä viitisen metriä vasemmalle ja ilmaisi siitä. Jos tuuli olisi tullut toisesta suunnasta, se olisi luultavasti ilmaissut aiemmin, koska tien, jota kuljimme ja maalikoiran välissä oli pelto. Hajut olisivat tulleet pellon yli, joten matka olisi ollut suunnilleen sama, mihin Piu nyt lopetti.

 Duuni tuli tehtyä oikein mallikkaasti, joten rasiallinen porsaan suikaleita tuli palkakaksi. Hyvin maistui!

Kiitos, Päivi, että kävelit kamerani kanssa mukana! Nyt järkkään ja vedän etsintätreenit ja Piu on sen ajan treenitauolla. Saa taas uudet asiat muhia päässä:) Tarkoituksena olisi järjestää treenaajille vähän haastetta ja tehdä treenit tuossa "meidän" metsässä. Sehän on ihan täynnä meidän koirien eri-ikäisiä jälkiä. Sinne sitten kävellään tuoreempi jälki, joka etsijäkoiran pitäisi sitten ajaa ja löytää "kadonnut" lauman jäsen:)

Toinen treenisuunnitelma on järjestää poninetsintätreenit. Queen-poni saa olla "kateissa" Leevin kanssa:) Ai niin, tänään kolme etsintävalmista koiraa treenasivat etsimään kadonnutta kania. Hienosti kaikki koirat siinä onnistuivat. Kania siis kuljetettiin valjaissa ja laitettiin sitten boksiin. Koirat saivat pupun hajun ja jäljestivät:)

Kyllä se on vaan aina enemmän ja enemmän hämmästyttävä kapistus tuo koiran nenä!

Näyttelyä sun muuta

Sen siitä saa, kun on ihminen joka ei osaa sanoa ei. Kääpiöluppaneidot "Elli" ja "Enni":)

Elli

Enni ja Elli (etualalla)

Elli



Enni

Nämä tyypit pompottelevat menemään "omassa" huoneessa:) Reippaita ja uteliaita otuksia. Kunhan sade loppuu, värkkäämme ulkoaitauksen mökkeineen valmiiksi. Se on odotellut asukkeja jo varmaan vuoden verran. Tosin nämä ulkoilevat vain sään salliessa, muuten asustelevat sisällä. Neidot ovat kolmevuotiaita. Näillä on paperit sukutauluineen:)
Aika hassua, että omat mustat erottaa melkein pimeässäkin, kuka on kukakin. Mutta hetken aikaa näitä joutui katsomaan, että miten ne erottaa toisistaan:)

Pyörähdettiin tänään Piun kanssa Helsingin syysnäyttelyssä. Tuomari oli Saksasta, joten Piun kohdalla ei odotukset olleet kovin korkealla. Tuo kun ei ole mitään saksalaista mörssärimallia:)

Reissu onnistui yli odotusten:) ERI, AVK1, SA, ROP, serti. Ensimmäinen näyttely Piun täytettyä kaksi vuotta ja Suomen Muotovaliio:)

Huomenna Piulla onkin sitten etsintätreenit. Saapa nähdä, kuinka nenä tällä kertaa toimii:) Suunnitelmissa olisi tehdä "viuhka" eli kolme koiraa tekee jälkeä. Jäljet ovat samanikäiset ja samansuuntaiset, kunnes koirat sitten hajaantuvat kolmeen eri suuntaan. Yksi olisi sitten se etsittävä koira, jonka haju Piulle annetaan jäljen alussa. Vastaavanlaista on tullut treeneissä eteen vahingossa, kun on ollut taajamatreenit. Täytyy vaan yrittää luottaa koiraan, että seuraa oikeaa jälkeä ja ilmaisusta tulisi kunnollinen.

Elokuun höpinät:)

Olin tänään katsomassa Canidaen (Inkoon koirakerho) järjestämää vepe-koetta. Onnittelut kaikille tuloksen saaneille! Huikkasipa siinä ohimennen treenikaveri Sari, jotta eipä ole mitään päivityksiä laiteltu:) No, korjaan nyt tämän asian hetipaikalla, vaikka eipä meillä mitään ihmeempää olekaan tapahtunut.

Olin myös seuraamassa BH-koetta Inkoon kylällä, sekin Canidaen järjestämä koe. Hyvin oli koirat koulutettu, kaikki menivät kokeen läpi! Eikä se johtunut lepsusta tuomarista vaan koirat ihan oikeasti osasivat:)

Vickan on vepeillyt ja edistynyt huikein harppauksin. Mutta kyllä se taas pisti meikäläisen hakkaamaan päätä seinään. Ei suostunut rannassa ottamaan lelua suuhun! On se vaan kummallista, kun se ottaa pihalla ja metsässä suuhun ihan mitä tahansa tarjoaa. Muovinen limupullo lähtee mukaan yhtä helposti kun rakkain pehmolelu. Jotta treeniä, treeniä tämän asian kanssa.

Veneestähyppy ja uiminen sujuu jo mallikkaasti. Tosin Vickan ui edelleen liivit päällä. Saa nyt kehitellä uintitekniikkaa tämän kauden ja katsellaan sitten ensi kesänä, josko uimataito olisi karttunut sellaiseksi, ettei liiviä tarvitse käyttää.

Piun kanssa ollaan yhtä jälkeä vaille suoritettu etsijäkoirien jatkokurssin ensimmäinen setti. Sen jälkeen tulee neljän viikon tauko. Sitten vielä toiset neljä jälkeä ja loppukoe. Saapa nähdä, kuinka ohjaajan ja koiran rahkeet riittää:)

Piu on kyllä selvittänyt tosi hyvin kaikki jäljet. Viimeisin treeni oli sekahaju. eli kaulapanta oli ollut kahden koiran kaulassa. Mutta vain toinen koira ole kävellyt jäljen Piulle. "Tallessa" oleva koira näytettiin Piulle. Sen jälkeen annettiin haju ja Piun piti lähteä "etsimään" sitä toista koiraa. Lisähaasteena oli vielä se, että molemmat koirat olivat ulkoilleet samalla alueella joitain päiviä aiemmin. Maalikoiran jälki oli tuore, mutta osittain samoilla paikoilla, kun aiemmin kävellyt jäljet.

Olin melko varma, että Piu hajun saatuaan kipittelee sen tallessa olevan koiran luokse. Mutta ei, se ei edes katsonut sinne päin:) Kuitenkin selvästi Piu oli vähän hämmentynyt, jotta mitä ihmettä tässä nyt oikein halutaan. Haisteli kovasti ilmaa sillä suunnalla, missä jälki meni metsässä. Me olimme tiellä. Aikansa pähkäiltyään Piu sitten päätti kuitenkin lähteä tietä pitkin (vanhempi jälki) eteenpäin.

Välillä tarkisteli metsän suuntaan, jotta onko hajua. Ilmeisesti oli, koska hyvin määrätietoisena se jatkoi matkaa. Jälki oli tarkoituksella tehty niin, että Piulla on mahdollisuus seurata jälkeä tai oikaista ilmavainulla. Ja oikaisihan se. Maalikoira oli autossa, joten ilmaisu jäi vähän vaiheeseen. Yritin kehottaa Piuta jatkamaan matkaa, kun ei ilmaissut kunnolla, mutta se ei suostunut enää jatkamaan, joten tiesi, että siinä se "karkulainen" on. Ihan huikea suoritus!

Pennuille kuuluu hyvää! Ovat kasvaneet kovasti ja osa on aloittanut treenaamiset:) Rölli ja Uuno kävivät meillä vähän leikkimässä. Yritin ottaa kuvia, mutta eipä niistä kovin onnistuneita otoksia tullut.

Kaksi seuraavaa viikonloppua meneekin sitten näyttelyissä. Ensi viikolla Piu ja seuraavalla viikolla Kira-mummo käväisevät kehässä. Nyt täytyy muistaa ottaa Kiralle pallo mukaan, josko sitten käytös olisi hiukkasen parempaa. Se ei taida itse tietää olevansa veteraani-iässä ja pitäisi osata jo olla haluamatta sinne ja tänne.

Aada täytti jo yhdeksän vuotta. Selvästikin alkaa jo ikä vähän painaa:( Kun silmä vältää, niin lady lähtee omia aikojaan lenkiltä kotiin. Jaksaa kyllä kiertää metsälenkin muiden mukana omaan verkkaiseen tahtiinsa, vaikka ilmeisestikin mieluummin makoilisi kotona.

Siispä tälläiset syysterkut!

Näyttelyviikonloppu

Kaksi näyttelyä, lauantaina Helsinki ja sunnuntaina Raisio. Sää suosi molempina päivinä, vähän aurinkoa ja vähän pilviä ja tuulta.

Helsingissä tuomaroi  Kornelia Butrimova Liettuasta. Vickan, kaksi vuotta ja kaksi viikkoa, oli avoimessa luokassa kokeilemassa, josko kävisi onni ja se kolmas serti tulisi ensiyrittämällä. Ja tulihan se kera VSP:n:)

FI MVA Gårdarikets Evrika

Onnittelut Heli & Simo, joka oli ROP ja pokkasi ensimmäisen sertin!

Sunnuntaina sitten kohti Raisiota. Tuomaroimassa Milivoje Urosevic, Serbia.  Tällä kertaa mukaan lähti mummokoira Kira ja kaveriksi Vickan. Ajattelin, josko Kira the houdini pysyisi häkissä sisäpuolella, kun on kaveri mukana. Jee, se pysyi!! Torsti (D. Dinosavr) oli myös paikalla. Jälleen kerran samat sanat, rintakehän pitäisi täyttyä EH, AVK2.

Tuomari oli oikeassa kertoessaan, ettei Vickanin turkki ole hyvin laitettu:) Se on edelleenkin pehmeä ja varsinkin selän päältä melkoisen villava tai miksikä sitä voisi sanoa.. No, kuitenkin valioluokasta eri, SA, PN2.

Koiran vaihto ja Kiran kanssa kehään:) Vähän jännitti, jotta pysyykö mummo lapasessa, kun lähdetään juoksemaan rinkulaa. Kira kun on varsin vauhdikas kaveri ja TODELLA kiinnostunut ihan kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu. No, menimme melko rauhallisesti kehään ettei tapahdu katastrofia heti kärkeen.

Tuomari katseli koiraa pöydän takaa, ei tainnut edes suuhun kurkata. Kehui kovasti; ERI, VEK1, SA, PN3, varaserti ja ROP-veteraani:) Ryhmäkehään jäätiin, kun oma kehä oli vasta iltapäivällä. Siellä ei onnistanut, mikä ei yllätä ollenkaan:) Luultavasti lähdetään vielä veteraaniluokkaan kokeilemaan onnea.


ROP-veteraani Horobre Serdce Energiya

Onnittelut Jaana ja Kirsti & Merlin, josta Raisiossa leivottiin FI MVA! Onnittelut myös Kikka-junnulle, omistajalle ja kasvattaja-Jaanalle, ensimmäisestä sertistä!

Käytiin viikolla Piun kanssa pitkästä aikaa etsintätreeneissä. Maalikoiran jälki oli yli 24 tuntia vanha, osin hiekkatietä ja osin asvalttitietä. Sen lisäksi, että jälki oli vanha, lisähaastetta tuli, koska yöllä tuli vettä todella rivakasti ja pitkän aikaa.

Piu nosti jäljen heti, kun olin antantut sille etsittävän koiran hajun. Lähti etenemään määrätietoisesti. Aika alkuvaiheessa tuli vanhempi naiskaksikko vastaan. Pysäyttivät meidät, kun halusivat jutella. Piu hetken aikaa siinä seisoskeli ja oli rapustettavana. Päätti kuitenkin jättää rouvat ja lähteä jatkamaan töitä:)

Tulimme hiekkatietä T-risteykseen, josta molempiin suuntiin meni asvalttitie. Piu siinä hetken haisteli ilmaa, ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä vasemmalle tosi tarkasti. Itse en tiennyt, mihin suuntaan jälki jatkuu. Piu päätti sitten lähetä vasemmalle. Oiikea suunta, koska jonkun matkan jälkeen halusi mennä tien yli. Siellähän se maalikoira sitten olikin. Ilmaisu oli vähän hukassa, kun jouduin pysäyttämään koiran. Oli ilmaisemassa, kun ylitti tietä ja sieltä tuli auto:( Jäljestämisen kanssa ei ole vielä ollut ongelmaa, joten hiomme hiukan tuota ilmaisua. Pohdimme, jotta mikä olisi paras tapa ilmaista..

Vickan vepeilee edelleen. Hyvillä mielin jatketaan harjoituksia:) Uiminen on nyt vähän niin ja näin, leidi ui syvällä ja käyttää aika huonosti takapäätä uimiseen. Edelliset treenit veti vepe-tuomari Monica. Hän suositteli uimaharjoituksia pelastusliivien kanssa. Välineurheilua:) Niinpä Vickan nyt harjoittelee pinkit pelastusliivit niskassa takajalkojen käyttämistä. Katsotaan, josko olisi apua:)

Koulut alkavat, joten nyt palaamme sitten ihan kokonaan arkeen.